kotosalla kimuleiden kanssa: ensimmäinen lomapäivä tytöillä. Pikkusisko on kasvoiltaan punainen ja vatsaltaan näppyliäinen. Mikäköhän outo tauti nyt on kyseessä? (parvo- ja vauvarokko on kai jo sairastettu?)

Haikea oli eilinen viimeinen tarhapäivä. Tädit ruttasivat prinsessa pippurin kyyneleet silmissä, Isosisko ei halunnut halausta. Eikä muutakaan. Jäi tarhaan leikkimään kavereiden kanssa kun Pikkusisko lähti sairastelemaan, ja kertoi että koko (puoli-)tarhapäivää oli herkuteltu ja pidetty hauskaa.
Ihanaa, että hoitajat ovat niin kiintyneitä lapsiin: että työllä on niin suuri merkitys - sitä tehdään sydämellä. Ja epäreilua ja haikeaa ja haljua, että hyvä porukka näin hajoaa /hajoitetaan. (enhän tiedä, ovatko työntekijät itse sitä halunneet...)

Isosiskon kanssa olin kuusivuotisneuvolassa - kuusivuotistaidot ovat hanskassa. Haikeaa ja haljua sekin: viimeinen "virallinen" neuvolakäynti.
Lapset kasvavat niin kovaa vauhtia.

**
Eilisilta meni kentän laidalla - äkillinen sairasteluaalto oli lamaannuttanut ison osan kentänlaitaisäideistä, joten tökötin buffettihommissa Isosiskon ja tämän yhtä tomeran kaverin kanssa. ("me hanutaan myydä! ostakaa punnaa! ostakaa punnaa!" "nyt on mun vuki! Mä myyn nyt!")
Liki kaikki teki kauppansa ja joukkueen kassa karttui uskomattoman mukavalla summalla (vaikka annoin ainakin monta kertaa rahasta väärin takaisin...)
**

Lasten kasvu.
Suhtaudun siihen merkillisin tuntein. En voi väittää, että olisin erityisemmin nauttinut vauva-ajasta. Se on työteliään hikistä, hormonaalisen sekopäisyyden hallitsemaa aikaa.
Pidän siitä, että lapset ovat isompia. Heidän kanssaan voi jutella ihan oikeasti. Hassutella. Heidän tarpeensa ja tarvitsevuutensa ei ole sitovaa: se on väljempää kuin hengenhädässään maitohörppyä huutavan vauvan tarvitsevuus.
Ja silti: kasvun etappien saavuttaminen: ensimmäinen koulupäivä, ensimmäinen koululaisen kesäloma, ensimmäinen tuleva eskaripäivä, viimeinen neuvolakäynti...silti ne kaikki ovat haikeita päiviä. Yhä kauemmas taakse jää se pieni maidontuoksuinen notkupää, vaipan tanakoittama maailmaa uteliaasti tillittelevä nelikuinen.
Haikea on tunne yhden oven sulkeutumisesta ja uuden avautumisesta.

Lapset ovat kovasti muuttaneet minua - ihan konkreettisesti.
Ennen niin siro jalkani (koko 42-lootuksenkukka) on muuttunut puolitoista numeroa suuremmaksi (44-jumbo).
Aineenvaihduntani käy turboteholla: hikoilen huomattavasti herkemmin ja omituisemmin kuin ennen.
Olen väsyneempi, aina, kaikkialla ja joka päivä.
Olen oppinut yhtä ja toista: kenkäostoksilla kannattaa luottaa siihen tuttuun ja turvalliseen merkkiin, vaikka sitten malli onkin mummo. Eikä talkin merkitystä hikisyyden helpottajana saa aliarvioida. Elinehto kesäkuumilla!
Eikä se väsymys hellitä, vaikka kuinka nukkuisi. Väsymykseen auttaa rentoutuminen - ei uni. Sohvassa mujuminen.

**
Tänään alkaa kesä.
Kesävinkki  niille jotka eivät ole viileänvaalean-freesejä päivästä toiseen:
1. talkki: joku keveäntuoksuinen talkki alusvaatteiden vyötärö- ja rinnanympärysnauhojen alle ja taipeisiin.
2. urheiluvaatteet: noin periaatteessa en niin suuresti rakasta sporttivaatteita, mutta voi ihanuutta tekniset paidat! Huomattavasti miellyttävämpiä iholla kuin puuvilla!
3. Sadepäivänä pyöräillessäni opin, että sandaalit paljaissa jaloissa ovat mukavampia kuin sukat kengissä ja urheilumalliset caprit (jotka kuivuvat ennen kuin ehtivät kastuakaan) ovat paljon parempia kuin farkut.

**
tytöt kuuntelevat samaa levyä tänä aamupäivänä noin neljättä kertaa.
Päässä soi mukavasti...

  628596.jpg
On aika vaihtaa kesätossut kesäsandaaleihin.