”Miksi kutsutaan joulupukin poikaa, kysyi Hanna. –Tontuksi, ehdotin minä. Opettaja oli kuitenkin liian pitkä ollakseen tonttu. Haltijaksi hän oli oikean mittainen, mutta me kaikki tietysti tiesimme, että haltijat ovat kauniita. –Ehkä joulupukin lapsi on kili, arveli Tuukka.
[...] –Kuulkaa, jos joulupukin lapsi on kili, niin millä nimellä sitten kutsutaan kilin vaimoa? minä pohdin. –Bambiksi, tiesi Tuukka.
[...]-Mutta millä ihmeen nimellä kutsutaan joulupukin lapsenlasta, ihmetteli Hanna.
–Karitsaksi, tiesi Tuukka.
(Timo Parvela 2003. Ella Lapissa)
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Muutamana viime iltana ollaan koko perhe odotettu iltasatuhetkeä – ja venytetty sitä aina niin pitkäksi kuin mahdollista. Kirjastosta syyslomalla tarttui mukaan Parvelan Ella Lapissa. Joku vaisto vihjaisi, että tässäpä saattaa olla hauska kirja. Nauruja on riittänyt lapsille ja aikuisille, jopa niin, että jos toinen vanhemmista on iltasatuhetkellä ollut pois, on toinen briiffannut hauskimmat kohdat. Tarina on itseasiassa jo toisella lukukierroksella.
Parvelan kieli on visuaalista – kansikuvan lisäksi kirjassa ei ole muuta kuvitusta, eikä kirja sitä kaipaakaan: jostain syystä näen tarinan mielessäni Markus Majaluoman piirrosfilmiksi kuvittamana joulukalenterina. Tai kirjaa voisi lukea alaluokilla joulukalenterina, siinä kun on sopivasti 24 lukua.
Parvelan aikuismaailma on kertakaikkisen sympaattinen: aikuiset ovat huvittavalla tavalla nääntyneitä lasten sinnetänne poukkoilevan ajatuksenjuoksun edessä. (myös esim. Anna ja Antti –tarinat). Parvelan lapset näkevät aikuisten maailman yhtaikaa kummallisena ja kuitenkin hyvin itsestäänselvänä: tietysti opettaja on joulupukin kili.
”Sillä aikaa kun opettaja ja Pate olivat ajelleet liukuhihnalla meidän lentomme oli kuulutettu aika monta kertaa. Viimeisellä kerralla kuuluttaja oli vielä sanonut, että lentokoneen kapteeni oli jo tosi kyllästynyt odottelemaan meitä, ja että jos opettaja leikki mieluummin matkalaukkua kuin matkanjohtajaa, niin se sopi kaikin mokomin kapteenille, ja että lentokone osaisi kyllä lähteä ilman meitäkin. Lisäksi kuuluttaja sanoi vielä, että hänen omasta mielestään opettajan pitäisi pitää parempaa kuria luokassaan eikä antaa lasten hyppiä nenilleen eikä liukuhihnallekaan sen puoleen. Kaiken lisäksi kuuluttaja kertoi, että hänen omat lapsensa ainakin tiesivät, kuinka ihmisten ilmoilla tuli käyttäytyä. ”
**
En ole mikään kirja-arvostelija – toisten arviointi ei suju luonnostaan, mutta vihjaanpa vain, että kannattaapi Parvelan tuotantoon tutustua. Ella –sarjaa kannan ainakin itse kotiin tulevilta kirjastokäynneiltä, ja leikki-ikäisperheidelle suosittelen Anna ja Antti –tarinoita. Muistelisin hänen kirjoittaneen ainakin yhden nuortenkirjankin (Poika?), joka myös on lukemisen väärtti.
Kommentit