luin Meidän Perhe-lehdestä artikkelin sukupuolineutraalista kasvatuksesta.
Sain siitä niin kauheat hepulit, että oli pakko lukea se vielä kolmeen kertaan uudelleen. Jokaisen lukukerran jälkeen kouhkasin hraHakkaraiselle pää punaisena: "sellaista asiaa kuin arvovapaa ei ole olemassakaan!"
Ajatus itsessään on kaunis: kasvattaa lapsi vailla urautuneita sukupuolikäsityksiä - varsinkin kun haastatellun pariskunnan käsitykset miehistä ja naisista olivat kaukaa menneiltä aikakausilta.
Mutta käytännön toteutus sitten?
Kenellekään ei kerrota, kumpaa sorttia lapsukainen on - paha juttu kun mummit vaippoja vaihtaessaan ovat sen jo huomanneet. Muille ei kerrota.
Lapselle ei saa tuoda lahjaksi sukupuolittuneita leluja, ts. nukkeja tai vasaroita. Silti lapsen rakkaimpiin leluihin kuuluivat rannekorut.

Tästä tuli väistämättä se käsitys, että joidenkin mielestä sukupuolineutraali=biologisen sukupuolen kieltävä. Tytölle ei siis sovi tuoda nukkeja, mutta pojalle kylläkin, ja poika pitää vieroittaa sinisestä väristä ja autoleikeistä tarjoamalla tilalle vaaleanpunaisia prinsessaunelmia.
Ja sehän ei ole sukupuolineutraalia.
Mitäpä jos tämä lapsukainen muutaman vuoden päästä haluaa myötäsyntyisesti käyttäytyä biologisen sukupuolensa mukaisesti? Poika pärrää autoilla ja haluaa harrastaa vaikka nyrkkeilyä ja typykkä huolii kaikesta käännytyksestä huolimatta ylleen vain (äklöä) vaaleanpunaista ja -lilata? Sallivatko vanhemmat sen hänelle, vai kammetaanko lapsi väkisin kohti toiseutta?

Kun sellaista asiaa nyt vain ei ole olemassakaan kuin arvovapaa.
Se taas, minkä merkityksen sukupuolisuudelle haluaa antaa, on tyystin toinen asia.
Itse olen sitä mieltä, että pojan ylle käy punainen siinä missä tytöllekin, ja tytölle puolestaan sininen. Kaikki leikit sopivat kaikille ja harrastukset samoin.
Kyllä ihmisen pitää olla omasta sukupuolestaan tietoinen - viimeistään siinä vaiheessa kun koulun jumppatunnilla pitäisi löytää sisään oikeaan pukuhuoneeseen.

Onhan se nyt paljon huolestuttavampaa ajatella, että "me ei kerrota lapselle että se on tyttö, kun tytöt ei voi, eikä osaa, eikä saa" - miten niin eivät voi, osaa tai saa? Sen kun menee ja tekee vain!

Minulla on pieni tyttö, joka yhtenä talvena repi neljät housut suuressa housujasyövässä puussa.
Minulla on pieni poika, joka itki lohduttomasti nähtyään lehdessä kuvan tsekkiläisen adoptiolaitoksen seinässä olevasta lapsiluukusta, jonne äidit saattoivat hylätä vastasyntyneen ei-toivotun lapsensa.
Minulla on pieni tyttö joka pelaa jalkapalloa.
Minulla on pieni poika joka käy sanataidekoulussa.
Pieni poikaseni saattaa yhtenä hetkenä leikeissään räjäytellä maailman taivaan tuuliin ja seuraavana leikkiä siskojensa kanssa pehmoleluilla.

Vastustan (omalla keski-ikäisellä ja -luokkaisella tavallani) sukupuolisia stereotypioita. Ihmisellä pitää olla tilaa ihmisyyteen, omaan itseensä sellaisenaan.
Vielä enemmän vastustan näkemystä, että (arvovapaa) tyhjiö olisi jotenkin parempi kuin selkeä viiteryhmä johon omana itsenään samaistua.

Sellaista asiaa kuin arvovapaa kun nyt vain ei ole olemassakaan.