tämä päivä on loputtoman pitkä...tulin verstaalle puolen tuntia normaalia aiemmin, kahvipaussiin on kai vielä ikuisuus, eikä tämä päivä ilmeisesti lopu ikinä. Sisäinen kelloni on tunnin todellista edellä.

HraHakkarainen on palannut maailmalta Suomeen, kotiin tosin vasta muutaman päivän päästä, mutta kuitenkin.
Olen toistaiseksi ihan kriisissä, koska sänky on aivan liian iso.
HraHakkaraisen näin hyljättyä minut ja yhteisen parisänkymme, ovat myös kissat päätelleet, että sänky on jotenkin epäkelpo nukkumapaikka.
Voiko kissa dementoitua?
Leevissä on jotain epämääräistä ja outoa. Se on liian jääräpäinen ja kaavoihinsa kangistunut - paitsi nyt, kun kissat ovat jättäneet uppoavan laivan tyhjentyneen parisängyn.
Oletettavasti ajaudun kahta suurempaan kriisiin siinä vaiheessa, kun sänky jälleen täyttyy.

Jotteivät illat aivan tylsiksi kävisi, olen lukenut veristä dekkaria - fiksu veto orpoparalle! - mutta onneksi unissani eivät seikkailleet verenhimoiset dekkarihenkilöt, vaan hovineuvos Strobl tytöille iltasaduksi lukemastani kirjasta.
On metkaa tehdä pistäytymisiä omaan lapsuuteensa iltasatuvalinnoilla. Muistan, että pidin Lisen ja Lotten salaisuudesta, ja olen lukenut sen useampaan kertaan kymmenen korvilla - mutta en muista pitäneeni kirjaa mitenkään naurettavana. Isoveli ja Isosisko nauraahihittävät tämän tästä. En myöskään muistanut, että kirjailijalla on tapana puhutella lukijaansa (ärsyttävää), enkä sitä, että nämä puhutteluosuudet ovat äärettömän pitkäpiimäisiä.

Lisää iltanaurua on odotettavissa: olemme kirjaston varausjonossa toisena, ja eilisen tiedon mukaan meidän kappaleemme on käytettävissä lähipäivinä. Tutkailin varaustilannetta kaffepaussin aluksi, ja totesin että iltapäivällä onkin jo asiaa kirjastoon...!
Jos lapset ovat malttamattomia, olen minäkin. Timo Parvela on yhteinen suosikkimme.
Parvelaa kuuluu lukea ehdottomasti iltaisin, niin että kökötetään kaikki sohvalla yhdessä ja kieritään naurusta. Jokaisen luvun päätteeksi lapset anelevat:"viel yks luku, jooko!"