olen viimeiset puolitoista tuntia kuunnellut Hanskamiehen höyryämistä omasta erinomaisuudestaan. Päätin että tästä päivästä lukien otan Hanskamiehen vakikommentin: "sinä olet ainoa sentasoinen ihminen, jonka kanssa näistä asioista voi keskustella" kehumisen sijaan silkkana kuttuiluna. (korvatkaa kaksi ensimmäistä kirjainta vi:llä)
Olen todennäköisesti ainoa ihminen maailmankaikkeudessa joka suostuu moista potaskaa kuuntelemaan ja edes teeskentelemään että a)tietäisin; b)kiinnostaisi.
En tiedä, eikä kiinnostakaan.

Nyt en enää muista, mitä olin tekemässä pari tuntia sitten, enkä liioin, mitä olen aikonut tänään tehdä. Ja kahvikin on aivan käsittämättömän pahaa.

*

Vielä pari-kolme vuotta sitten olisi hraHakkaraisen viikon mittainen poissaolo aiheuttanut melkoista ahistusta ja suunnatonta väsymystä. Puhumattakaan ajasta vielä kauemmas taaksepäin.
Taas kerran huomaan miten ihania isot lapset ovat: jutellaan, nauretaan, lapsilla on omat leikit ja touhut, perusaskareet sujuvat automaattisesti. Jos vaikka parisänky onkin turhan leveä, ja yö huonosti nukuttu, en siltikään ole niin pohjattoman väsynyt kuin joskus ennen.
Kaipaan aikuista jakamaan kanssani ajatuksia, en askareita.
Siinä on vissi ero.
Tarvitseeko käsiparin roikuttamaan vauvaa muutamaksi hetkeksi, edes suihkussakäynnin ajaksi, vai haluaako jakaa aamun lehdestä osuvan otsikon ja kiinnostavan jutun. Jälkimmäiseen ei kelpaakaan kuka tahansa.

*

Isoveli käski eilen tarkistamaan, joko hänellä kasvaa viikset.
Se taisi kuitekin vain olla multaa nenän alla.
Tai suklaajäätelöä.