ihan tavallista arkea, mitä nyt olen ollut itseeni niin kettuuntunut, että hampaita vihloo.
Harmittaa kun tiettyjen asioiden suhteen oma motivaatio on enemmän kuin hukassa, ja sitten tulee huitaiseeksi sellaiset asiat laiskanpulskeasti jollain vasemmalla takajalalla, ja saa siitä tietysti tiukkasävyistä (ansaittua!) palautetta.
Mutta kun ei nappaa niin ei nappaa.
Ja silti harmittaa kun tulee tyrineeksi.

Olisinpa kunnon ihminen! Sellainen pyyteetön, ahkera ja kaikin puolin hyvä.
Enkä tällainen omaa napanöhtääni kaiveleva mukavuudenhaluinen laiskimus.
Saahan sitä toivoa.

*

Sain luettua Torsti Lehtisen Sika vai Sokrates?.
Pidin valtavasti joistakin osioista, varsinkin viimeisestä kolmanneksesta. Luulen, että joihinkin esseihin (kirjoituksiin? ajatuksiin?) palaan vielä kertaalleen, pohdin ja pureskelen.
Tekee hyvää pohtia ja pureskella.
Sielu lepää ja rauhoittuu, edes hetkeksi.

*

Keväällä aloin epämääräisen työskentelyn epämääräisin tavoittein epäämääräisesti muodostuneen ja muotoutuneen pienryhmän kanssa.
Nyt siitä ryhmästä tuntuu muodostuvan uskomattoman voimaannuttava lähde.
Menen ryhmään joka kerta vähän vastahankaisena ja tavoilleni uskollisesti viimetinkaisena - ja palaan kotiin voimaantuneena ja hyväntuulisena.
Vaikka se on taas yksi iltameno lisää muutenkin tiukkaan kalenteriini.

*

Viime päivien mielialat ovat saaneet minut jälleen kerran pohtimaan lähestyvää kaamosaikaa.
Olenko sittenkin vähän kaamosherkkä?
Pitäisikö investoida kirkasvalolamppuun?
Päällisin puolin olen sentään vielä voimissani ja hyvällä tuulella, mutta pinnan alla riehun ja synkistelen - tai käyttäen uuden idolini Torsti Lehtisen loistavaa ajatuskuvaa: pääni sisäinen meteli on niin kova, että kohta joku naapuri koputtaa seinään.

Onneksi edessä on viikonloppu.