Värjöttelin (taas) eilen kentän laidalla, tällä kertaa katselemassa Isosiskon ensimmäistä osallistumista jalkapalloharjoitteluun. Välillä satoi, koko ajan tuuli - ja kimuli loisti onnellisena kuin naantalin aurinko. Tällä kertaa kentän laidalla seisoskelu oli ihmeen vapauttava ja melkein jopa rento kokemus; Isoveljen joukkue kun on meille todellinen perheyritys - hraHakkarainen esittää valmentajaa, minun osallani on kaikenlainen paperinpyörittely (inhoan sitä!) ja tytöt ovat virallisia (ja siihen pakotettuja) kentänlaitaistenavia. Nyt sain vain olla: varustekassit, paperit, ohjelmat, kentän tapahtumat - koko höskä oli jonkun muun niskoilla.
Pallonkin pumppasi joku toinen. 
Ja minä sain puhua syvällisiä toisen kentänlaitaisäidin kanssa. Hyvä keskustelu meillä olikin.

*

HraHakkarainen soitti hetki sitten: olivat jääneet koko aamuksi kodin vangeiksi, kun käytävän lattioita pestiin ja vahattiin. Olivat päässeet pakenemaan vasta hetki sitten ja olivatkin kiitäneet metsään asti. Tytöt kuulemma roikkuivat kuin ylikypsät hedelmät kiipelypuun oksilla ja Isoveli räjähteli läheisessä montussa itsekseen.

*

Tänään aamupyöräilyllä minut meinasi kiilata ojaan mummo mummopyörällään. Mummolla oli pepitaruutuiset housut ja pyörän satulalla pepitaruutuinen satulansuojus. Tyyli ennen kaikkea.

Radiosta tulee haastattelu puutaudeista. Haastateltavana puuasiantuntija Männistö.