tämä on taas näitä päiviä: työ ei suju eikä edes kiinnosta. Räpistelen toisarvoisia ja niitäkin vähän puoliteholla.
Nähtävästi aivokemiani on sellainen, että pystyn tekemään töitä ahkerasti noin kaksi normaalia työpäivää, ja sen jälkeen lamaannun tyystin.

Jalkapallotytöillä oli eilen peli ja äideillä buffetvuoro. Olen maailmankaikkeuden huonoin joukkueenjohtaja (mikä on todella anteeksiantamatonta tietyt yksityiskohdat huomioonottaen!), mutta saimme järjestettyä jonkinlaisen onnahtelevan viritelmän kaffetta, pullaa, mehua ja sambusoja.
Illan tuotto oli miellyttävän yllättävä sekä buffet- että pelirintamalla. Typykät voittivat molemmat pelinsä ja buffet tuotti suurinpiirtein sukat koko joukkueelle.

Vielä illemmalla oli taloyhtiön tasavuotisjuhla, jota yritin parhaan kykyni mukaan pakoilla. Ohjelmassa oli mm. entisten asukkaiden muistelu. (kääk!)
Kun raahauduin buffetista kotiinpäin juhlien kohokohdat olivat ohi, kakut piilotettu ja mummot menneet sisälle, mutta pihan lasten epäharjoiteltu teatteriesitys oli vasta alkamassa. Palelin läpi sen, kyöräsin laumani kotiin ja nukkumaan ja otin kuuman suihkun.
Ja nyt siis epätyöskentelen täällä verstaalla.

**

Olen juuri kahdelta toisistaan riippumattomalta taholta saanut vahvistuksen sille, että todellakin olen maailmanhistorian surkein joukkueenjohtaja. Vetoan siihen, että eivoisvähempääkiinnostaa. Ja että siinä sivussa integroin ja tukihenkilöin ihan siedettävän hyvin. 
Piiloudun johonkin maanalaiseen koloon pohtimaan epäkykyjäni.