Isosiskon lastenjuhlat on onnellisesti vietetty.
Pikkukimulit ovat ällistyttäviä. Toisena sisään tullut vieras ei ollut saanut edes kenkiään riisuttua, seisoi aivan oviaukossa ja totesi: "onpa teillä kaunis koti, en yhtän tiennyt että se on tällainen".
Mitään ohjelmaa en ollut suunnitellut, luotin siihen että routa ajaa porsaat kotiin ja pikkukimulit osaavat hihittää ilman ohjeistustakin.
Ja kyllä osasivat. Taatusti. Riitti kun yksi rohkea uskalsi sanoa "tissit", ja koko lauma alkoi sirkuttaa kuin lintuparvi syksyisessä pihlajassa.

Aloitimme synttärit piirtämällä pöytään.
Tai pöytäliinaan oikeastaan.
Olen jo joskus aikaisemmin käyttänyt suurella menestyksellä valkoista paperipöytäliinaa: joskus olen pistänyt omat naperoni ennen juhlia koristelemaan pöytäliinan teemaan sopivilla kuvilla (Isoveli piirsi kerran suurella nautinnolla kaverilleen paikkamerkiksi prinsessan), joskus olen paperoinut tarjoilupöydän ja kirjoittanut kunkin tarjottavan kohdalle mistä herkusta on kyse (varsin tarpeellista, kun katsoo minun aikaansaannoksiani). Tällä kertaa typykät saivat piirtää omalle paikalleen mieluisat kuvat.
Kun paikat oli merkitty oli lahjojen ja tarjoilujen vuoro.
Ja kun oltiin saatu sokerihumala riittävän tukevaksi, olikin hetki aikaa vapaalle leikille ("tissit"...ja hihitystä).
Viiru oli oletettavasti juhlien suurin menestys, vielä pentumaisen innokkaana ja lapsiin tottuneena se oli koko ajan valmis leikkimään - ja kerrankin innokkaita leikittäjiä riitti. Loppuillasta kissa makasi läähättäen keskellä eteistä. Vain yksi tytöistä pelkäsi kissaa, mutta halu leikittää ja tutustua eläimeen oli suurempi kuin pelko. En tiedä kumpi säpsi enemmän: arka tyttö vai arkaa käytöstä oudoksuva kisulainen. Kun typykkä oli lähdössä kotiin, nappasin kissan syliini ja annoin tytön vielä rauhassa silitellä: niin että kissasta jäi hyvä ja rauhallinen mieli.
Kotiinlähtiessä tytöistä se, joka oli ihastellut kotiamme totesi äidilleen: "mä tiesin että täällä on tällaista!"

Kaikkien odotusten vastaisesti pultteja ei saanutkaan Isosisko, vaan Pikkusisko joka repesi väsymyksen, sokerilaskuhumalan ja raastavan kateuden aiheuttamaan tuskaisaan itkuun.

Tämä aamu oli hermoja raastava. Olen itse sokerikrapulassa. Tai ehkä ei, kun en mitään herkkuja syönyt, ehkä olenkin suolakrapulassa. Kourallinen sipsejä ja silmät katoavat tyystin silmäpussien taakse. Olo on takkuinen - ja lisää juhlijoita on tulossa tänään. Ja huomenna. Ja sunnuntaina - jotta elämä ei vallan tylsäksi pääsisi - olemme lähdössä retkeilemään pääkaupunkiseudulle. (vilkutus vaan Godefatherille! Odotamme Kurakummin veroisia ponnistuksia mm. hiusten löyhyttämisessä tuulettimien läheisyydessä!)

Se tässä juhlinnassa on lannistavaa, että kertasiivous ei riitä. Kun kikattava kimulilauma oli lähtenyt, rysähtivät huolellisesti nurkkiin, kaappeihin, ja mattojen alle piilotetut ryönäkasat valloilleen, liittoutuivat pikkukimuleiden tuomien uusien pikkusälppeiden kanssa ja poikivat aivan uusia ryönäkasoja entisten kavereiksi.
Ja siivous on aloitettava aivan alusta.