niinpä.
Kaffepaussi on alkamassa.
Kone on kaatumaisillaan.
En pääse verkossa oleviin tiedostoihin.
Joten keskityn eväisiin.

Aamu alkoi taas, koko pitkän heinäkuun jälkeen, tutusti työaamupalalla. Työaamupalaan kuuluu teen ja leivän ja tuoremehun lisäksi iso mukillinen aamupirtelöä: maustamatonta jogurttia, ruishiutaleita ja pakastemarjoja, koko hoito sauviksella mukavaksi pirtelö-söösäksi (ei puuroa aamuisin minulle, kiitos!). Velvollisuuden raskas ies asettuu olkapäille sen myötä.
Polkeilin töihin, arkeologit olivat paikallaan hekin, sihtaamassa ja kaivelemassa.
Maailma pyörii taas.

Hyvä kesähän tämä on ollut, vaikka säissä onkin ollut toivomisen varaa.
Tosin emme ole olleet kertaakaan ihan koko päivää ulkona.
Emme ole kertaakaan tehneet piknikkiä.
Emme ole käyneet yhdessäkään museossa.
Mutta - olemme tehneet vain sitä mitä lapset ovat halunneet. Olemme olleet pihalla. Olemme lukeneet yhdessä sohvassa. Olemme käyneet monta kertaa kirjastossa.

Lukeminen - sehän se oli mistä piti kirjoittamani, ei luetella kesän tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. (Taidan olla kevyessä blogiruosteessa...)
Tähän kesään on kuulunut selkeä teemoittainen lukeminen.
Yhden suuren kokonaisuuden muodostavat (miten tämän ilmaisisi poliittisesti korrektisti?)
...uskonnollisaiheiset kirjat.
Ensin luin krisha-liikkeeseen päätyneestä ja siitä vapautuneen nuoren miehen tarinan. Erittäin hyvä ja suositeltava, analyyttinen omakuvaus: Pekka Virkamäki - Arka ja ahdas ismi.
Jatkoin vähän kiihkeämmällä kuvauksella jehovan todistajiin liittyneestä ja heistä vapautuneesta miehestä - tämän kirjan tyylistä en pahemmin pitänyt, eikä kirjan nimi ole jäänytkään mieleeni.

Näitä seurasivat kolme näkökulmaa Raamatun käännöstyöhön Ukala-puka... eikun Papua Uudessa-Guineassa. Ensimmäisenä Sabine Kueglerin Viidakkolapsi, jossa itse asiassa ei juurikaan puhuta uskonnosta sen pahemmin kuin Raamatun kääntämisestäkään, vaan joka on kuvaus lähetyslapsen elämästä. Tätä seurasi suomalaisten lähettien tarina siitä, kuinka he asettuivat pariksikymmeneksi vuodeksi johonkin keskelle viidakkoa käännöstyöhön. Tarinan oli koonnut toimittaja, ja koko kirja jäi kovin ulkokohtaiseksi, päivämäärien, käännössivumäärien, kääntymysmäärien luetteloinniksi. Jatkoin sinnikkäästi edelleen lukemalla norjalaisen lähettiparin kertomuksen omista kokemuksistaan viidakossa Sigmund Evensen: Salatut sanat.
Näissä kaikissa sekä hämmentää, että herättää kunnioitusta se rohkeus, sisäinen palo, joka läheteillä on: lähdet kieltä taitamattomana, vähintään viideksitoista vuodeksi työhön sinne kauas. Nykypäivänä ehkä, sähköpostien ja kännyköiden, hyvin toimivien aurinkopaneelien aikana - mutta silloin parikymmentä vuotta sitten? Kun ainoa kontakti ulkomaailmaan on ehkä ollut radioyhteys kerran viikossa. Varsikin norjalaisen pariskunnan työssä, myös Kueglerin tarinassa, nousevat esiin lähettien nöyryys, pyrkimys olla julistamatta, vain omalla esimerkillään, omalla elämällään vaikuttaa ihmisiin.
Ihmettelen sitä parisuhteen kestävyyttä - tilanteessa jossa ainoa kanssasi samaa kieltä puhuva ihminen koko ympärilläolevassa maailmassa on puoliso. Miten voi mikään suhde kestää? Miltä tuntuu olla kokonaan yhden ihmisen varassa, siihen kunnes opit ilmaisemaan itseäsi ympäristön kielellä? Kun ei kertakaikkiaan ole pakopaikkaa, ei mahdollisuutta irtiottoon hetkeksikään? Kun nukkuessasikin se ympäröivä maailma istuu ohuen verhon takana olohuoneessasi, joka on omittu koko kylän yhteiseen käyttöön? Ja kun koko ympäröivä maailma on niin totaalisen erilainen kuin omasi - ei pelkästään kieli, vaan sen värit, valot, sen puhtaus, sen riitit, rituaalit ja uskomukset? Kun ei ole mitään kontaktia siihen, mitä oli ennen, siellä kotona?
Olen tavannut lähettejä jonkin verran, mutta kaikki heistä ovat olleet töissä teollistuneissa maissa. Ja kulttuurishokki voi silti olla melkein ihmisen musertava. Suurta nöyryyttä minussa herättää näiden ihmisten uskallus kuulla kutsunsa.

Sivujuonteina näille lähetys-aiheisille tarinoille luin myös Pentti Heinilän Erittäin salainen - raamattusalakuljetuksesta Itäblokkiin, sekä kirjan Matkalaukkuäidit - suomalaisten naislähettien kokemuksia kentältä.

Hienoja, maailmankuvaa avartavia lukukokemuksia kaikki. Näkökulman voi valita itse.