(edit myöhemmin)
en oikeastaan ole vielä nälkäinen, saati janoinen - mutta tauon tarvitsen. Olen miettinyt, pohtinut, vääntänyt ja kääntänyt maalivahtihanskamiehen aineistoa. Se on hauskaa ja ärsyttävää. Sisimmältäni olen tekstintuottaja, yksinkertaisesti tykkään pelata sanojen kanssa, kirjoittaa, toimittaa - mutta toisaalta se on aika rasittavaa. En ole vielä niin harjaantunut, että jaksaisin tuntikausia istua yhtä kyytiä saman tekstin parissa. Tarvitsen taukoja tämän tästä - siispä tähänkin aamuun on kuulunut runsaasti venyttelyä ja vanuttelua, juomista ja vessassakäyntejä sekä keskenjääneitä keskusteluntynkiä Piällysmiähen kanssa. Ärsyttävää maalivahtihanskamiehen tekstissä on myös se, että en halua, enkä oikein uskallakaan muuttaa tekstiä kovinkaan paljoa - vaikka mieli tekisi. Minussa taistelevat tarve tehdä mahdollisimman hyvää ja sujuvaa, minulle mieluista tekstiä minulle ominaisella tyylillä ja toisaalta tarve antaa maalivahtihanskamiehen äänen kuulua, tekstin on oltava sellainen kuin miten hän on sen suunnitellut, sellaisin sanoin jotka tulevat hänen kynästään. Sanastoon en uskalla puuttua, ettei asiasisältö muutu. Se on sekä hauskaa ja haastavaa mutta myös ärsyttävää. Mutta joihinkin osioihin olen jo melkein tyytyväinen.
Eilisessä palaverissä tuhrailin aanelosen verran muistiinpanoja asiasta. Nyt en saa niistä selvää. Tai en muista, mihin kohtaan mikäkin merkintä on tarkoitettu. Tai miksi.

Itse olin eilen kirjoituskurssilla. Hyvä ilta - ajatukset pyörivät projektissa. Kypsyttelen ja yritän löytää sillekin kirjoittamiselle oman aikansa. Työskentelen sen parissa jotenkin itselleni hyvin epätyypillisesti. Yleensä tekstini syntyvät perinteisesti alusta loppuun, melko valmiina. Nyt kirjoita riipin-rääpin, asioita jotka ensin kuvittelen mielessäni, jotka paisuvat niin pakottaviksi että ne tulevat ulos. Pieniä pätkiä, sinne-tänne, hujanhajan. Tyylikin on osin itselleni vieras - tämän olen huomannut jo aikaisemmin kirjoituskurssilla: se houkuttelee minusta esiin uusia tyylejä, sellaisia joita aikaisemmin olen kavahtanut. Tavallisesti olen yrittänyt kirjoittaa kerralla - nyt kirjoitan ja huomaan jo kirjoittaessani että tässä kohdassa on virhe: asia-, tyyli-, tai aikavirhe. Jätän virheen silleen, korkeintaan merkitsen alkuun pukin asiasta ja jatkan edelleen. Pakotan itseni palaamaan sinne vielä joskus. Mielenkiintoista - tutustumismatka omaan itseen, vielä voi löytää uusia, erilaisia tapoja.

Vastustan molempia kirjoitusjuttuja - oikeastaan kaikkia. Koska vastustan aina kaikkea sellaista mitä oikeasti haluan tehdä. Hullua. Uhmaikäinen minussa kapinoi.
Alan hiljalleen uskoa, että tämä - kirjoittaminen siis - on sitä mitä tavalla tai toisella haluan tehdä ja missä voin sanoa itseäni hyväksi, ja silti kapinoin sitä vastaan. Siksi tämä blogi on elintärkeä: tämä on verryttelyä, taidon ylläpitämistä, kanavan avaamista, edes jotain kirjoittamista niinä päivinä jolloin työhön ei kuulu tekstien työstämistä ja jolloin en saa itsestäni muuta irti.
Sillä vanha kangistuu. Balleriinat ja muusikot treenaavat päivittäin etteivät jäykistyisi, ettei keho unohtaisi jo opittua. Kyllä mieltäkin pitää verryttää, mielen kykyjä pitää yllä.

nyt voisi jo olla nälkäkin

**

maalivahtihanskamiehen materiaali on käyty läpi, korjattu, kopioitu ja odottaa ylisiististi niputettuna seuraavan aamun kommenttiosiota. Tiedän jo, että viimeisestä otsikosta tulee sanomista. En voinut vastustaa kiusausta, vaan otsikoin viimeisen osion "Ylevä loppulause".

Miksi kirjoitan nykyään aina auskas vaikka pitäisi kirjoittaa asukas? Voiko lukihärjä iskeä vanhoilla päivillä?