onko talven maailma ollut hiirenhiljainen? Tuntuu siltä, että viime päivinä kaikkialla soi ja laulaa. Lintuja, kaikenlaisia lintuja: sunnuntaiaamuna heräsin peipposen riemukkaanraivoisaan reviirinmerkintään. Ja pihalla lasten ääniä: missä ovat olleet kaikki naurut koko talven? Muksut pelasivat jonkinlaista helpotettua versiota keinusuutarista ja kikattivat, käkättivät, hihittivät, hekottelivat herkullisesti.

**

Töihin ei olisi huvittanut tulla. Ei siksi, etteikö työ kelpaisi, tämä on ihan hyvä. Mutta oman ajan ja tilan tarve tällä hetkellä on suunnaton. Ja työssäkäyminen selvästi rajoittaa omaa tilaa ja aikaa. Tekisi mieli huutaa ihan kaikille ja kovalla äänellä: antakaamunollarauhassa! En kyllä tiedä mitä sillä rauhalla tekisin. Mutta silti - kaikki tarpeet, velvoitteet ja tarttis-tarttisit vievät nyt selvästi aikaa siltä tärkeämmältä: omalta rauhalta. Välillä ihan salaa jossain kaikkein pimeimmässä onkalossani pohdiskelen, jospa pakkaisin reppuni ja lähtisin. Johonkin.
Kauanko osaisin olla poissa? Mihin menisin? Mitä tekisin? Pääsisinkö edes asemalle ennen kuin ikävä iskisi?
Ei se oma tila ole poissaolemista. Tilan tarve on sitä, etten viihdy juuri nyt itseni kanssa. En ole tasapainossa: liekö fengshui keturallaan vaiko sporadologiset ratikat väärissä asemissa (väärillä asemilla?)?

**

Viikonloppu oli ihan hyvä. Lauantaina käytiin muksujen kanssa kissanäyttelyssä: herraHakkarainen oli omilla retkillään, joten meillä oli vain aikaa. Isoveli ei olisi millään lähtenyt - ja hän viihtyi parhaiten. Kinasteli itämaisten kissojen kanssa ja halusi ottaa meille karvattoman kissan. Minusta ne näyttivät kurttuisilta ja niistä tulleet mielleyhtymät eivät sovi lasten korville. Toisaalta ne olivat aika huvittavia. Omassa mielessä vahvistui entistä selkeämmin: kovin monesta rodusta en valitse.
Isosisko oli tosin tarhassa totuutena kertonut: kun Leevi kuolee, meille tulee koiranpentu. Isänsä veti purkan väärään kurkkuun, ja kylmä hiki taisi kohota ohimoilleen - siinä on kova luu taivuteltavaksi - koiraperheen kasvatti.

Illalla ulkoiltiin. Ja eilen. Pikkusiskon päiväunien aikana tosin käytin isommat kirjastossa, mutta loput päivästä kuluivat ulkosalla. Vanhempien pihaparlamenttikin oli taas voimissaan.

Isoveli tarvitsee pyörän. Ja Isosisko. Näillä nykyisillä tullaan toki toimeen, mutta vähän isommalla polkeminen olisi mielekkäämpää. Isoveljellä on antiikkista antiikkisempi 18" räyskä, joka ansaitsisi päästä hermolepoon. Muuten toki toimiva pyörä, mutta jos rengas puhkeaa, olemme pulassa...
Isosisko on talven aikana venähtänyt hänkin, useamman sentin.
Pikkusisko on talven aikana oppinut hyvin käsittelemään apupyörällistään, kohta jo sujuvat jarrutuksetkin. Ja kimuli luulee olevansa iso: karkailee pihalta kuin saippuanpalanen käsistä.

**

Ikkunan takana on pölyinen kevät. Haluaisin olla jossain muualla. Melkein keitti yli: olin ajatellut että siivoilen täällä kunhan Piällysmiäs lähtee ruokatauolleen. Heti tuli Kopiohirmu ovesta sisään. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin siivota jonkun katsellessa.
Mutta tehtävähän se oli.
Nyt kahvia systeemiin ja tilastojen kimppuun.
Tai nakutteluihin.
Onpa mistä valita.

Painotuote tuli valmiiksi: näyttää hyvältä. Kuvien asetteluun olisi voinut kiinnittää huomiota enemmänkin.