kotona Pikkusiskon kanssa: nyt sillä on se outotauti. Ja itse olen vilustunut.

Lähdin jalkapallotyttöjen peliin aivan liian kevyessä varustuksessa ja palellutin kitarisani kentän laidalla kiljuessani. Tytöt voittivan ensimmäisen pelinsä ikinä ja kimulit leijailivat ainakin kymmenen senttiä maanpinnan yläpuolella (paitsi Isosisko joka pottuuntui kun ei päässyt maalivahdiksi). Jälkimmäisen pelin hävisivät, mutta kunniakkaasti ja tuplakokoinen vastustajaporukka joutui tekemään töitä oikein tosissaan. Olin koko illan kylmissäni mutta loistavalla tuulella.

Tuoliprojekti etenee hyvin hitaasti, mutta pahoinpidelty näyttää toipuvan hiljalleen kosteusvaurioistaan. Koulutuolia siitä ei taida tulla, mutta ajattelin ilotella oikein kunnolla ja tehdä siitä kukkapenkin.
Siis kukkakuviollisen penkin. Vaikka eteiseen laskutilaksi.

Tänään olen käyttänyt aikaani epämääräiseen siivoiluun ja pintojen pyyhkeilyyn. Parempi sekin kuin täysi toimettomuus.

Aamun puolivälissä tuli puhelu, jota olen kyllä osannut odottaa - mutta jota ei silti haluaisi tulevaksi. ("Requiem æternam dona eis, Domine, et lux perpetua luceat eis.")

Mitäpä tässä muuta kuin eriasteista odottamista.
Taidan ottaa kahvikupillisen ja jos oikein villiksi heittäydyn, niin voileivän kyytipojaksi.