kahvipaussi:
aloitin tiedotus- ja markkinointisuunnitelman kanssa puljaamisen. Vaikka luulin, että muistan kaiken, kaipaan silti kotoa niitä muistiinpanoja siitä sinisestä kansiosta, kirjahyllyn oikeasta reunasta, noin viides hylly alhaalta lukien, kirjojen päällä poikittain. Kuka toisi sen?
Suunnitelmassa on enemmän kysmyksiä kuin vastauksia.

Työmatkapyöräillessä pohdiskelin kesän aikana lukemaani. Tänäkin vuonna taas kerran, kuten joka kesä, luin vanhoja tyttökirjoja ja sellaisia uudempiakin nuortenkirjoja, jotka aikoinaan ovat kolahtaneet. Niitä lukee näin aikuisena ihan eri näkökulmasta kuin silloin ennen.
Pikkunaisissa nousee ihan eri tavalla esiin jonkinlainen hyveellisen kristillisen elämän palkitsevuus, oikein ja nöyrästi elämisen periaate. Varsinkin näissä uusissa, tarkemmissa käännöksissä.
Uudemmasta kirjallisuudesta olen lukeillut läpi Cynthia Voigtin kirjasarjaa Matkalla kotiin - Tuulta purjeisiin - Isän jäljillä - Juokse vapaaksi - Yksinäinen kitara - Vaarallisilla vesillä. Miten eri tavalla siihenkin suhtautuu, kun sitä lukee aikuisena! Miten erilaisia näkökulmia näihin kirjoihin saakaan! nuorelle /lapselle ne ovat jännittäviä selviytymistarinoita, kertomuksia siitä miten lapsi voi pärjätä ilman aikuisia tai aikuismaailman liepeillä, riippumattomana. Nyt aikuisena niistä avautuu riipaisevan surullinen identiteetin etsintä, vanhemman rakkauden kaipuu...ja sellaisiakin näkökulmia, joita ei silloin osannut etsiäkään - kadonneita henkilöitä, jotka ilmestyvät tarinan mittaan esiin.
Harmillisen vähän on tätä tuotteliasta kirjailijaa suomennettu tai muuten meidän saatavillamme. Muutamia teoksiaan olen kouluaikoina lukenut ruotsiksi, nyt en ole aikoihin edes yrittänyt etsiä muita kuin näitä tuntemiani. Erityisen harmillista on että Matkalla kotiin -sarjasta on yksi osa kokonaan kääntämättä.

Lukijana olen syvästi närkästynyt siitä, kuinka hajanaisesti joitakin kirjailijoita käännetään. Mainio satiirin ja Adrian (Hadrianus) Molen päiväkirjojen kirjoittaja Sue Townsend on totaalisen alikäännetty. Mole -sarjasta on käännetty nuortenkirjoiksi muutama ensimmäinen osa, mutta ilmeisesti kustantamo ei osaa asettaa aikuisen Molen päiväkirjoja mihinkään kategoriaan ja ne on jätetty huomiotta.
Suosikkidekkaristini Lawrence Sanders on myös alikäännetty - vierailla mailla törmäsin kokonaisiin hyllymetreihin Sandersin tuotantoa - jotain tietenkin toin tullessani, mutta jotenkin dekkarityyppistä kirjallisuutta luen mieluummin kotimaisella. Muuten on lukiessa koko ajan sellainen olo, että jotain tärkeää jää huomaamatta.

**

Isoveljen pulpetti aurinkokuntineen on valmis! Vielä pohdin lakkaamisen tarpeellisuutta.
Aurinkokunnasta tuli Isoveljen ohjeistuksen mukainen - minun silmissäni vähän säälittävä ja naiivi, mutta poika vaikutti ikionnelliselta. Komeuden kruunasin suihkaamalla ohuelti hopeasprayta pinnalle - näyttää vähän linnunradalta.
Se ei ollut ollenkaan niin vaikeata kuin olin kuvitellut.
Ja se tuli valmiiksi näin hyvissä ajoin.
Vielä täytyy löytää koululaiselle oma nurkkaus (tästä käydään keskusteluja herraHakkaraisen kanssa...)

**

Lapset ovat herraHakkaraisen isällisessä huomassa kun minä raadan työssä. Eilen kun tulin kotiin, herraHakkarainen tunnusti onnettomana, että oli tapahtunut pieni "virhe", olivat vahingossa syöneet perunasalaatin. No harmittihan se, kun koko päivän olin haaveillut siitä.
Virheen laajuus paljastui vasta kun haastattelin lapsia: herraHakkarainen oli keittänyt spaghettia ja tarjoillut perunasalaatin lämmitettynä (öyk!) spaghetin lisukkeena - ei kalakastiketta kuten oli ollut tarkoitus. Olivat liian samannäköisiä ja samanlaisissa purkeissa.
Yritän kovasti luopua yksinvallastani keittiössä ja yritän kovasti uskoa siihen, että mieskin voi osata huolehtia lapsista (hän osaa!) Silti melkoisen vaikeaa oli tänä aamuna olla iskemättä päiväruuaksi tarkoitettuun sapuskaan pientä viiriä: syökää tämä!