nyt nostan kyllä hattua itselleni! Sankariäiti!
Uutterasti, rohkeasti ja vaikeuksia pelkäämättä uhmasin kauhukolmikkoa ja päätin laahata heidät kaupungin keskustaan kenkäostoksille. Noin yleisesti ottaen kenkien ostaminen lapsille on paitsi vaikeaa ja kamalaa, myös hirvittävää, selkää ja hermoja koettelevaa ja yksinkertaisesti rassaavaa. Taustatueksi valitsin luonnollisesti lasteni isän, herraHakkaraisen, jonka on hänenkin syytä toisinaan ottaa raapiva kontaktipinta lapsiarjen todellisuuteen.
Ulkoutuminen talosta sujui luonnikkaasti ja ongelmitta pääasiassa siitä syystä että pelkurimaisesti jätin tämän osan missiosta yksin herraHakkaraisen hoidettavaksi ja pakenin hoitamaan muutaman tositärkeän asian lähimaastoissa ennen kaupunkireissua. Matkalla kotoa bussipysäkille jouduimme kääntymään takaisin vain yhden kerran: Isoveli tarvitsi ylimääräisen paidan ja hanskat, koska vilu iski jo satametrisen matkan puolivälissä. Tästä syystä jouduimme myös ihan hitusen juoksemaan saavuttaaksemme määränpäämme.
Koska olin poikkeuksellisen uhkarohkealla tuulella, en ollut etukäteen käynyt perinteisellä vakoilu-, tiedonhankinta- ja urkintareissullani, jonka ainoana tarkoituksena on valita etukäteen se kenkäkauppa, josta taatusti löytyy jalkineet yhdellä sovittamalla koko kauhukolmikolle. Luotin kokeneisuuteeni, sanoisinko suorastaan ammattimaisuuteeni äitiyden alalla, ja suuntasin siihen ainoaan kenkäkauppaan, jota olen viime vuosina uskollisesti suosinut hintatason kivistävästä yläkanttisuudesta ja valikoiman vaatimattomuudesta huolimatta.
Onnekkaasti saimme melko vähin ponnistuksin - vain yksi kriisi ennen kenkäosastolle tuloa -  koko joukkion oikeaan osoitteeseen. Kriisi syntyi siitä, kun osa laumasta halusi käyttää hissiä ja osa rullaportaita. Epäonni väijyi meitä heti kenkäosaston notkelmassa: toinen perhe sovittamassa kenkiä! Toinen perhe, joka oli armottomalla kyynärpäätaktiikalla ja aikaisella aamuheräämisellä onnistunut omimaan kenkämyyjän kokonaan itselleen!
Lähes määrättömän uhkarohkeuspuuskan siivittämänä laskimme lapset valloilleen merkkikenkien tuntumaan ja ryhdyimme etsimään sopivankokoisia, -näköisiä ja -hintaisia kenkiä koko laumalle. Käsittämättömän onnenkantamoisen siivittämänä nappasin käteeni kenkäparin joka näytti olevan Pikkusiskon kokoa ja survoin ne tytön jalkaan. Uusiosovitus pelkällä sovituspohjallisella osoitti silmämäärämittani totaalisen oikeaksi, mikä tarkoitti, että Pikkusiskon kengät oli löydetty! Vain yhdellä sovittamisella! Mikä puolestaan tarkoitti sitä, että toimeton ja kenkien sovittamista imelda marcosin tyyliin rakastava lapsi vaelteli nyt toimettomana pitkin kenkäosastoa kun vainoharhaisen kenkämanian valtaamat vanhemmat kirmalsivat hyllyltä toiselle etsimässä lisää kelvollisia kenkiä vanhemmille lapsukaisilleen. Isosiskon pinna kesti täsmälleen kolmet kengät, joista luojankiitos kolmannet olivat sopivat sekä jalalle että kukkarolle. Tämän jälkeen keskimmäinen jälkeläisemme valahti lattialle kuin löysä räkä, peittäen samalla erittäin tyylikkään rouvashenkilön viimeisen muodin mukaiset välikausikengät alleen. Räkälapsi jäi siis niille sijoilleen ja lapsi numero yksi oli vaellellut sovittamaan jotain sietämättömän kalliita poposia, joten jäljellä oli vain yksi pienokainen. Tämän pienokaisen kanoottikoko oli kasvanut jälleen kahdella numerolla ja makuvaatimukset kehittyneet siinä määrin, että pelkällä ulkonäöllä ei enää ollut mitään merkitystä. Kenkää arvioitiin nyt sen mukaan, miten monta sekuntia sen jalkaankiskomisessa menee, jos nauhoja /vetoketjuja /tarroja ei avaa. Ankaran sovitus-taivuttelu-ja-aivopesuprosessin jälkeen vanhimmainen lapsi saatiin kelpuuttamaan tukevahkot ja napakat kengät siitä huolimatta, että ne eivät luiskahtaneet jalkaan pelkällä katsomalla.
Tämän kaiken sankarillinen äiti kruunasi hankkimalla perheelleen ilmaisen aterian: aina kannattaa kutsua vanhempansa lounaalle lapsenlapsia tapaamaan.
Ruuan virkistäminä kauhukolmikko suunnisti paperikauppaan rohmuamaan kyniä ja paperia jo ennestäänkin kynien ja paperien kyllästämään talouteen, mutta lähestulkoon helposta kauppareissusta mykistyneet vanhemmat kustansivat nämä yleellisyysesineet riemumielellä.

Että tällainen päivä tänään.

Ja kauppareissun päätteeksi katsoin Isoveljen niin halvaantuneeksi, että vein hänet vielä parturoitavaksikin. Jälki on loistava!
Ja meillä on talvikenkiä!