aina aika-ajoin törmää tuolla maailmalla tilanteisiin, asioihin ja ihmisiin, jotka pakottavat ihmisen silmätyksin oman elämänsä kanssa, arvioimaan kriittisesti omaa asemaansa ja onnistumistaan tässä oravanpyörässä.
Eilen minulle kävi niin: kohtasin aikojen takaa jonkun, joka levitti eteeni loisteliaan elämänsä, vilautteli vieraskielisiä sanoja, työmatkojaan, yhteistyötahojaan pitkänpitkänä ketjuna eteeni, kyseli ohimennen kuulumiseni ja kohautteli kulmiaan. Juoruili pienesti, melkein hyväntahtoisesti yhteisistä tutuista, joiden kasvoja en enää kyennyt palauttamaan mieleeni.
Lupasimme sähköpostitella ja jatkoimme matkaa kumpikin suuntaamme.
Koko loppupäivän tein inventaaria elämästäni.

Illalla seisoin peilin edessä kriittisenä:
ulkoasu - hyvä. Tukka kammattu ja kiiltävä, vastikään kampaajalla käytetty ja onnistunut kotisävy päässä. Silmät maalattu päähän. Asu siedettävä, omasta mielestäni jopa tyylikäs, pakollinen iso huivi kaulassa ja imarteleva farkkutakki.
Terveys - siedettävä, jopa hyvä.
Työtilanne - hyvä. Vakihommia, joskin herrakerhossa. Vaikka en koordinoikaan suurisuuntaisia EU-projekteja, en matkustele kaupungin rajojen ulkopuolelle, enkä vietä hektisen hehkuvaa elämää, olen tyytyväinen työhöni. Tässä on tilaa omalle elämällekin. Ja työ2 tarjoaa tehokkaalta kuulostavan nimikkeen.
Koti - pankin, mutta hyvä. Ahdas, mutta kotoisa.
Harrastukset - on: ehdin lukea ja leipoa ja mestaroida jalkapallotyttöjä ja -poikia kotinurkilla, osallistun vanhempainyhdistykseen kykyjeni mukaan ja ulkoilen lasten kanssa. En ehkä ehdi harrastaa kaikkea sitä mitä haluaisin, enkä olla mukana kaikessa siinä, mistä olisin kiinnostunut, mutta elämässäni on silti tilaa paljolle muullekin kuin työlle.
Perhe - loistava. Vauhdikkaat ja hauskat naperot, sekä tuo elämäni mies HraHakkarainen.

Onneksi olin ja olen hyvällä tuulella aina vain - jossain toisessa tilanteessa moinen kohtaaminen olisi voinut tyystin lannistaa.
On myönnettävä: lapsia on yli keskiarvon, ja se vaikuttaa monella tavalla arkeen ja elämään. Olen ollut väsyneempi kuin ikinä, pyörin pienissä ympyröissä kotinurkilla ja tanssin lasten soittaman epävireisen sävelen tahdissa. Mutta olen ollut myös onnekkaampi ja onnellisempi kuin ikinä.
On myönnettävä sekin: tällä koulutuksella ja oletettavasti aivokapasiteetillakin voisin olla aivan toisaalla, hyvin erilaisissa tehtävissä. Voisin arvottaa maailmaani palkkapussini, työmatkojeni ja kohtaamieni melkein merkittävien ihmisten kautta, voisin kirjoittaa nimeni perään oppiarvon lisäksi suuria sanoja johtamisesta ja koordinoinnista.

Jos en olisi tässä, olisinko sama ihminen?