laivareissu tuli tehdyksi ja ishä noudettiin kotiin. Mitäpä voin kauhukolmikostani muuta sanoa - upea sakki! Väsymyksestä huolimatta sinniteltiin monien kiperien tilanteiden läpi: Isosisko joutui silmäkkäin elämänsä suurimman pelon (pellet) kanssa, mutta kasasi itsensä hienosti hysteerisen hetken jälkeen ja uskaltautui irroittamaan sormet korvistaan ja katselemaan maisemia. Sillä aikaa kun loput laumasta katselivat sirkusesitystä. Isoveli pluttasi pallomeressä. Pikkusisko pluttasi meripallossa. Ikkunaton hytti ristittiin oitis koirankopiksi, mutta jonkinlainen uni saatiin houkuteltua illalla silmään.
Kauhukolmikon ravintolakäyttäytyminenkin oli asiallista.
Mukavan rentouttavaa oli myös matkaseura, vaikka emme entuudestaan oikeastaan toisiamme tunteneetkaan, pariin kertaan ollaan nähty. Lastenkaitsentatyylit sopivat yksiin, nipotettiin samoista asioista ja annettiin löysää myös samoissa asioissa. Pienillä jutuilla on merkitystä: joskus kun on liikkeellä topakamman äititapauksen kanssa, joka pitää vaikkapa tiellä kulkiessa tiukasti lasten kädestä kiinni, tulee itselle ristiriitainen olo, kun antaa naperoiden huidella omassa tahdissaan ja luottaa siihen, että ne noin suunnilleen seuraavat kunnialla. Sen toisen äidin lapset hermostuvat, kun eivät saa huidella ja taas jos yrittää hillitä omia, tulee siitäkin natinaa. Tai jos toinen äiti-ihminen on kovin tarkka lapsen syömisistä ja itse ei, tai päinvastoin. Tai vaikka siitä, saako lapsi nousta pöydästä syötyään. Pieniä asioita, mutta suuria kuitenkin kun yrittää diplomaattisesti selviytyä äitimaailmassa. No, tämän äidin kanssa linjat olivat riittävän yhtäpitävät, eikä tunnontuskia tai ristiriitaisuuksia tullut.
Isot tytöt löysivät kohtuullisen mukavasti yhteisen sävelen, mikä sekin helpotti oleilua. Ja pallomerta olen nähnyt, kiitos vain, monen viikon tarpeiksi.

Äitiydessä on sellaisia hetkiä että tunnen olevani kalastaja, tai ehkä joku luolasukeltaja. Niin kuin tänään. Isoveli päätti yhtäkkiä, ettei menekään kaverinsa synttäreille, koska tämä kaveri on "ihan tyhmä". Reaktio tuntui kummalliselta ja odottamattomalta, varsinkaan kun eskarin päättymisen jälkeen ei kaveria ole edes nähty. Joku muu syy siis.
Kaivelua ja kalastelua. "no jos mä joudun tappeluun"
Tappelun pelko? Likeltä liippaa, mutta ei sekään tunnu ihan kaikkein aidoimmalta syyltä.
Yleinen uhma? Sitäkin, mutta selvästi vain jonkun toisen asian kätkemiseksi.
Onko jonkun toisen kaverin synttäreillä tässä keväällä tapahtunut jotain, mikä on jäänyt painamaan mieltä? J:n kutsuilla oli tullut kinaa ja käsikähmää. Siis tappelun pelko? Mitä tapahtui käsikähmän jälkeen - puuttuiko joku aikuinen asiaan? J:n mamma.
Entäs pallomeressä - tuliko siellä jotain ongelmaa? Sielläkin joku vieras äiti oli puuttunut hurjistuvaan leikkiin kun oma äiti oli ollut tyttöjen kanssa viereisessä huoneessa.
Ja jo löytyy syy: suuri ristiriita hurjan poikamaisuuden ja kasvojen menettämisen pelon välillä. Jos ei riehu ja paini, menettää kasvonsa kavereiden edessä, jos tulee moitetta, menettää kasvonsa aikuisen edessä. Poikani pieni, ei ole kasvaminen helppoa - mutta olo helpottuu ja synttäreille lähteminen alkaa tuntua taas odotettavalta asialta.
Kyllä ihmettelinkin, miksi kaveri, johon suhde on ollut korkeintaan neutraali, on yhtäkkiä muuttunut tyhmäksi!

**

Köyhän kiusaus muhistelee uunissa, leipä- ja pullataikinat nousevat. Isoilla alkaa huomenna kesäkerho. Kauppaan kulunut tänään 50€. Laivareissun kulutuksia en nyt tähän tilastoi, rahat tulivat toiselta momentilta.
Jos pärjään tällä setillä kuten olen suunnitellut - kauppaan seuraavaksi torstaina - olen vielä päiväbudjetin rajoissa.