luulin, että minulla on tänään hyvin rajallinen ja tarkoin rajattu työ- ja tehtäväkenttä. Luulin, että pääsisin kotiin ajoissa, luulin hetken jopa ettei tänään olisi tarvinnut tulla verstaalle ollenkaan.
No, luulo ei ole tiedon väärtti.
Olen tämän aamupäivän aikana tehnyt jo ainakin parin päivän hommelit, ja vielä on nippukaupalla työtä odottamassa.
Ei muuten, mutta rähnät kun harmittaa - viikonloppu menee töissä, ja tänisestäkin tuli paljon pidempi kuin olin luullut.
Luulotautinen taidan olla.
Ja miksikö blogata-kirjoitan, vaikka töitä on niin paljon?
Työ on edennyt välivaiheeseen, jossa kopiokone hoitaa omaa osuuttaan ja minä odottelen osuuden valmistumista.

*

...ja sitten vielä onnistun kämmäämään!
Kopiokoneet ovat sitten viheliäisistä viheliäisin keksintö! Olen melkoisen vakuuttunut siitä, että kaikkinaiset elektroniset laitteet noin yleisesti ottaen suhtautuvat minuun yliolkaisesti, ja tämä kopiontikone erityisen oikukkaasti ja vihamielisesti.
Ei auta, vaikka kuinka lempeästi ja nöyrästi sitä lähestyn - se alkaa oikutella heti kun selkäni käännän. Yleensä se toimii suhtellisen hyvin kun seison lähettyvillä ja valvon kopiointia, mutta auta armias jos hylkään hänen diivuutensa (ja rydyn esimerkiksi bloggaamaan samalla kun se sylkee kidastaan kopioita!), se keksii jonkun ovelan jipon jolla sabotoidaan koko tulostussatsi.

Koneiden alhaisesta luonteenlaadusta kertoo parhaiten se, että sain koulussa käsityötunnilla perusompelukoneen ensin tekemään koristeompeleita, sen jälkeen taidokkaita solmuja ja lopuksi käsittämättömän ryttymytyn muutenkin tuhoontuomittuun käsityöhöni. Jopa kaikenkokenut kässänope oli äimänä koneen koristeompelukyvystä.
Olin minäkin silloin.
Vaan en enää.
On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että saan koneen käsittämättömään selvitystilaan.

Kaikkein vihamielisin ja kieroutunein kaikista koneista oli muinainen neljä-kasi-kuus tietsikkani Paavo Ensimmäinen Liero, joka veti itsensä umpisolmuun parin päivän käytön jälkeen. Tuttava katsoi sitä hetken ja totesi, että tuuletin ei toimi. Vein koneen takaisin sinne mistä sen hankinkin, ja Paavo Ensimmäinen oli ruksuttanut nöyrästi työpöydällä koko päivän eikä ollut yhtään temppuillut. Mutta lakkasi tuulettamasta taas heti kun se palasi vaatimattomaan opiskelijaboksiini.
Vielä Paavo Ensimmäinen Liero ehti syödä kaksi tuikitärkeää ja tarkoin pohdittua seminaarityötäni ennen kuin ylikuumeni lopullisesti ja armollisesti sai uudet sisäosat.
Vaan ehti se Lieroilla sen jälkeenkin: kerran muutti se siinä vaiheessa päälle viisikymmensivuisen gradunalkuni kolmikymmensivuiseksi muinais-islantilaiseksi tutkielmaksi, joka varmaan olisi ollut ihan ansiokas suoritus, jos tutkimusaiheeni olisi sijainnut muinaisislannissa.
Myöhemmin siirsin Paavo Ensimmäisen jonkun toisen ongelmakenttään, enkä ole sen koommin kuullut sen edesottamuksista.

Ei, minä en suhtaudu kovinkaan suopeasti koneisiin ja laitteisiin. Jos kohta ne hyvällä tuulella ollessaan kovasti arkielämää helpottavatkin.

*

Kopiokone on melkein valmis, pääsen jatkamaan työsarkaani

*

voi itku, muistin juuri että Paavo Ensimmäisen nimi ei ollut Paavo, vaan Esko.