tänään alkoi koulu. Isoveli ei ollut nahoissaan pysyä. Suunnilleen kilometrin koulumatka kuljettiin käsikkäin, sataa metriä ennen koulua oli jo pakko pistää juoksuksi ja sännätä koulunpihaan. Löytyi tuttuja kavereita ja vähän leikintynkääkin: mitä nyt nuo pojat toisiaan jahtailevat ja töniskelevät. Ja me äidit seisoimme vähän orpoina ja hiukan ylpeänliikuttuneina silmäilemässä pömppömassujamme. Ekaluokkalaisia tuli kaksi luokallista, Isoveli pääsi mukavammalta näyttävän (mehän emme arvioi ihmisiä ulkonäön perusteella, emmehän!) open luokalle. Kaikki jalkapallokaverit tulivat samalle luokalle ja lisäksi muutama eskarista ennestään tuttu poika. Tyttöjä luokassa oli vähän, vain kuusi tai seitsemän, viitisentoista poikaa. Koti- ja ulkomaisten suhdetta en ehtinyt ynnäillä, näytti olevan aika 50-50.

Opettaja päästi hetkeksi luokkaan katsomaan ja antamaan ruokavalio- ja äidinkielitiedot, sitten vanhemmat hätistettiin pois. Kotiin tulleet terveiset olivat pojalta innokkaat ja opelta asialliset ja ystävälliset. Isoveljen puheista tuli se kuva, että luokkahengen eteen oli ope tehnyt töitä, oli luokkanalle, joka voi vierailla jonkun ekaluokkalaisen kotona, ja oli osattu tehdä kaikkein hienoin jono. Positiivinen olo kaikkiaan.
Isosiskon ja Pikkusiskon uusi tarhaope tuli esittäytymään, kun olin hakemassa tyttöjä. Hän oli tehnyt hyviä havaintoja varsinkin Isosiskosta ja olimme kauden tavoitteista vahvasti yhtä mieltä. Pikkusisko on osoittautunut sisukkaaksi tarhanaloittajaksi: pottatouhut ja syömiset sujuvat mainiosti, vaikka kimuli on puoltavuotta nuorempi kuin ryhmän muut pienet ja varmaan kymmenen senttiä lyhyempi. Keväällä jo yksi tädeistä sanoi omaan kokemukseensa vedoten, että keskoslapsessa on särmää, heissä on taistelijan sielu. Taisi täti olla oikeassa.
Viime kaudella tarhassa olikin sellainen olo, että Isosiskon asiat olivat vähän hakusessa. En löytänyt tädin kanssa yhteistä säveltä, ja tuli sellainen olo, että höösään turhasta. Nyt täti on vaihtunut ja koin vahvasti, että Isosiskon asiat ovat hyvissä käsissä. Liekö sitten tätiä valistettu siitä, että olen vähän hösö?

Hiukan olen häälynyt liikutuksen partaalla, mutta olen enimmäkseen mestarillisesti hillinnyt sen ja jotenkin onnistunut ulkoistamaan itseni tästä kaikesta. Vaikka ankarasti pitikin nieleskellä.
Purin kotona energiaa leipomalla omppupiirakan syksyn alkamisen kunniaksi.

Juhlapäivä muutenkin tänään: omakustanneantologian julkaisukekkerit illalla. Vitsit, minä oon melkein kirjailija!

Meemit omina kohtinaan...