kahvitauko - vihdoinkin. Kevään lähestyessä hiljalleen pukkaa verstaallakin ihan eri tavalla työtä. Vastaan tulla tömistelee kaikenlaisia jo unhoon painuneita tietokoneohjelmia ja niiden pölyttyneitä manuaaleja. Olenpa taas torjunut dementiaa palauttelemalla mieleeni vanhoja asioita. Käsityötä riittää päiväksi jos toiseksikin, vaikka praktiikkani on nyt jo kehittyneempi, enkä tuhtaile liian pitkään yhden asian kimpussa. Mukavaa kun on työtä.

Viikonloppu oli lapsiperhevauhdikas.
Isoveljen jalkapallokausi alkoi taas lauantaina. Tai aloitetaan ihan alusta.
Lauantaina aamupäivällä minä ja tytöt lähdimme kissanhiekanhakuretkelle (mikä ihana sanakauhistus!) eläinkauppaan. Isoveli jäi pihalle leikkimään ja herraHakkarainen lähti "nöyryyttämään rautaa" (vetelehtimään puntille). Hankimme hiekan, joka oli vääränmerkkistä ja vääränkokoisessa säkissä mutta kyllä kissanhätäkin keinot keksii, toivottavasti. Rynnistimme kiiruusti bussilla takaisin keräämään pihalla leikkivän pikkupojan kotiin. Kehittelin kaapista yök-taas-tätä-samaa ruuan naperoille ja rupesin itse potkimaan tietokonetta jalkapallopapereita etsiessäni (ei tietenkään, ei asioita kannata tehdä ennen kuin viime tingassa!), patistelin lapsia syömään ja pakkasin oheisjalkapallomateriaalia, survoin Pikkusiskoa haalareihin ja lähdimme homppasemaan metsänreunaa pitkin koululle. Isommat vetelehtivät perässä omassa tahdissaan, keräilivät jääpuikkoja ja muuta tärkeää. Päästiin perille ja löydettiin myös valmentaja herraHakkarainen rouskuttamassa tyynesti omenaa. Uusia lapsia oli melkein puoli tusinaa  - ja siinä vaiheessa huomasin, että kappas! Paperit joita olin printtaillut, olivatkin iloisesti kotona. Hylkäsin raa'asti tytöt ja lähdin rymistelemään takaisin metsänreunaa kotiin paperinmetsästykseen. Olin ihan varma, että olin laittanut nivaskan laukkuuni, mutta veskassa ei ollut muita papereita kuin verokortti. Kotona jälleen ja paperit löytyivät kassin alta. Tai siis siitä kohdasta jossa kassi oli ollut. Paperit nyssäkkään ja fanaattista vauhtia takaisin koululle - totesin tosin, että päivän liikunta-annos tuli hoideltua näin helpolla. Pääsin koululle ja puhuin kuin ruuneperi kaikkien uusien vanhempien kanssa, selitin ja touhusin ja olin hikisempi kuin pikkupojat. Tytöt kirmailivat vailla valvontaa ympäriinsä ja viime tingassa Pikkusisko pelastettiin tekemästä joutsenhyppyä lavan reunalta kovalle lattialle.
Palasimme kotiin.
Laitoin ruokaa.
Leivoin.
Pakotin koko perheen ulkoilemaan.
Unohdin ottaa pulkat mukaan.
Lapset laskivat pingviiniliukua mäkeä, kunnes huomasivat että kieriminen on hauskempaa.
Lopetimme liukumisen ja kierimisen kun Isoveli tuli huonovointiseksi.
Kävelimme kotiin.
Könysimme sohvaan katsomaan BBC:n upeaa luontodokumenttia.
Menimme nukkumaan.

Sunnuntaina ulkoilutin lapsia metsässä. HerraHakkarainen oli puntilla (hitsi, muistin väärin, lauantaina se oli pelaamassa sählyä!). Tulimme kotiin ja söimme yök-taas-tätä-samaa-ruokaa. Kutsuimme Pomppivan sovinistin ja lapset meille leikkimään illaksi. Kävin lenkillä. Menin nukkumaan.

Aika hyvä viikonloppu.
Suloisinta koko viikonlopussa oli kun Isoveli kaiveli jostain kätköistään Batman-figuurin esiin, Pikkusisko otti suloisimmat joululahja-poninsa ja kysyi veljeltään "leikitääks yhdessä?" Pieni hurja mies ja pikkutyttö aloittivat yhteisen poni-batman leikin, johon Isosiskokin tuli mukaan.

Nyt tää rupee kahville ja jatkaa dementiantorjuntaa