olen kautta aikain ollut sitä mieltä että ihmiskunnan turmioksi koituvat vielä jonain päivänä
a) television katselu aamuisin
b) pitkään nukkuminen.

Miksi hiivatissa teen molempia heti kun valvova silmä välttää?

(varsinkin kun aamuohjelmisto on pääosin silkkaa hevonkakkaa)

 

*

Opin aamutelevisiotavoille aikoinaan kun ensin odottelin Pikkusiskoa sairaalassa, ja sen jälkeen odottelin häntä kotiin sairaalasta.
Laitostuin suunnilleen sekunnissa huoneeseeni, jossa minun piti levätä ja varoa verenpainettani: katsoin telkkaria varsinkin aamuisin. Mutta tasapuolisuuden vuoksi myös päivisin ja iltaisin.
Pikkusiskon synnyttyä tapasin ajoittaa aamuni niin, että kävin tsekkaamassa kimulin voinnit ja siirryin sen jälkeen lepohuoneeseen operaatio maidonherutukseen. Syynä oli tietysti se, että lääkärikierto oli aina silloin alkamassa.
Ei suinkaan se todella kökköinen sairaalasaippis.

*

Nyt kun olen katsonut kaiken tämänaamuisen kökön töllöstä, todennut ettei käsi vieläkään oikene, ja että päivä on käytännöllisesti katsottuna jo ohi, voinkin uhrata itseni yleiselle hyvälle ja lähteä hakemaan Isoveljelle uutta juttuvihkoa.

*

miksi, oi miksi olen niin heikko? Miksen vain päättäväisesti pidä sitä hemmetin toosaa kiinni?