...ja ihan liian äkkiä. Yritin kaikin voimin olla ajattelematta sitä, mikä väistämättä on ollut tänään edessä. Super-hyper-jättisuuri nakuttelu-urakka - viimeviikkoiset kun ovat Isosiskon sairastelujen takia rästissä ja tämänviikkoiset ovat kovastipaljon edessä. No, ainakin töitä riittää.
Ja lisäksi koko massiivinen sähköpostivyöry: mitkä kuuluvat nakuttelu-urakkaan eivätkä vaadi lisäselvityksiä, mihin täytyy vastata, mitkä täytyy käsitellä...pelkään kuollakseni että unohdan jotain tärkeää. Tai hosun. Tai jotain.

**

hupsan, herrakerhon ylipääherra ilmestyi paikalle. työhön siis!

**

edit tunnin päästä

Jostain syvällisestä piti tänään kirjoittaakin. Muistan että suunnittelin sitä ainakin eilen, ja ehkä edellispäivänäkin.
Mutta mistä?

Pääsiäisenä huhdoin pitkästä aikaa oikein nautinnolla keittiössä. Aloitin jo torstaina rymyämällä läpi kippo-kuppikaapin, ja rankalla kädellä karsin sieltäkin kipposia ja kupposia. Keittiön kaapeissa on vieläkin karsimisen varaa ja olen tuijotellut hyllypapereitakin sillä silmällä, että niillekin pitäisi tehdä jotain. Mutta joka tapauksessa, edes vähän siistimmät kaapit hehkuttavat mukavasti sielua, ja harkitsenkin että järjestän opastettuja kierroksia pientä pääsymaksua vastaan. Erityisesti siihen kauniisti järjestettyyn liinavaateosastoon. (keittiössä täytyy selvästi ennen opastuskierrosta saada paperit vaihdettua!)

Eilen sain viikonlopun produktiivisimman keittiöhepulin, kun illansuussa - parituntisen ulkoilun jälkeen - huomasin että jääkaapissa oleva jauheliha huusi pikaista käyttöönottoa. Puolesta kilosta jauhelihaa saa kevyesti venytettyä viisihenkiselle perheelle kolmelle aterialle: tänään syömme jauhelihaperunalaatikkoa (tai jotain sentapaista), jossain vaiheessa tällä viikolla maistelemme mureketta ja muutaman lihapullankin sain pakastimeen. Samalla uuninlämmittämällä askartelin lapsille iltapalaksi "pizzan", koko perheelle parin päivän leivät ja itselleni perunat eväiden jatkeeksi. (jauhelihan venymisen salaisuus on soijarouheessa, mutta sitä ei saa kertoa kenellekään!)
Hykerryttävä tunne: tänään ei tarvitse laittaa ruokaa ollenkaan. Kaikki on jo tehty.

Pääsiäisenä söimme normaalia juhlavammin olohuoneen ison pöydän ympärillä. Pääsiäisaamuna kehittelimme yhteisvoimin brunssin, jonka kohokohtana olivat "aamusarvet" - lasten ylivoimaiset suosikit. Tai ehkä sittenkin suklaamunat. En ole aivan varma.

Ajatukset askaroivat viikonloppuna kovasti ruokien ympärillä -ehkä siksi että pitkästä aikaa todella nautiskelin keittiössä riehumisesta. Olisin leiponut vaikka mitä.

*

Pikkusisko halusi tänä aamuna ehdottomasti pukeutua päiväkotiin Pepiksi.
Isosisko julisti, että kunhan koulu alkaa hän ei ainakaan kaipaa yhtään päiväkotiin takaisin.
Ja minä tulin taas kerran siihen tulokseen, että viheliäisempää ei olekaan kuin kahden vastahakoisen tyttösen laahaminen päiväkotiin kun itsellä on mukamas kiire ja pinna muutenkin kireällä.
Bussimatkalukemisena hersyvästi alkanut kirja, tuskin maltan odottaa kotimatkaa!