Tänä aamuna Isoveli selitti: "...ja se oli saanut sen isän-isän-isän-isältään..." johon Pikkusisko: "ai kenen-kenen-kenen? Ai meijän-meijän-meijän vai?"

Pikkusisko puolestaan satuili taas eilen, alkoi kertoa tarinaa jostain sedästä ja sedän edesottamuksista. "Ja sit sillä oli saksanpaimenpupu".
Siinä vaiheessa menetin mielenkiintoni tarinaan. Silmieni eteen nousi hyväntuulisen vaarattoman näköinen perusruskea pääsiäispupu, jolla on päässään saksanarmeija-tyylinen koppalakki ja sellainen olan yli kulkeva rähinäremmi. Yhtä huoleton ja vaaraton kuin irtipäästetty sokerihumalainen kolmivuotias. Horst, tuo kulmakunnan porkkanoiden ja kaiken muun elollisen kauhu! Tai ehkä Gerhardt?

**

Vappu lähestyy kovaa vauhtia. Taannoin, kouluvuosina, keräsimme rahaa leirikouluun myymällä vappupalloja. Viluista puuhaa.
Tänäkin vuonna meitä pyydettiin palloralliin. Lupasin että ainakin toinen meistä lähtee, HraHakkarainen varasi jo vuoron itselleen, ja luovutin - viluisena ihmisenä - ilomielin sen hänelle. Ja tulin toisiin ajatuksiin: kevät alkoi sykkiä rinnuksissa, muistelin valkolakkien heilutusta, sitä kollektiivista riehakasta hyväntuulisuutta ja aloin perätä vuoroani takaisin. HraHakkarainen oli ilmeisesti päätynyt samoihin mielikuviin: "missähän mun haalarini on, pitäiskö laittaa sekin?"
Huomautin että keski-ikää lähestyvän aavistuksen verran pömppävatsaisen papparaisen on syytä pysyä lestissään ja haaveilla korkeintaan poplarista. Lyön vetoa että korskeasti ulko-ovesta poistuvan hraHakkaraisen korvissa soi "suuri ja mahtava neuvostoliitto" - oman ainejärjestön pettämätön vapputraditio-hymni.

**

Gerhardt-saksanpaimenpupun seikkailut kutsuvat!