Olen kuluttanut melkoisen osan tätä kuuta pohtimalla asennettani kotitöihin: lähinnä siivoamiseen ja siistimiseen. Sotkusokeaksi olen jo tunnustautunut, joten tuskin tässä sen pahemmin enää itseäni naurunalaiseksi teen.
Tai sitten teen.
Ja nyt seuraa syvällinen pseudotieteellinen pohdinto-osuus:

Väitän, että omalla kohdallani sotkusokeuden syynä on rutiinien muodostumattomuus.
Rutiini on asia, joka hoituu huomaamatta ja ajattelematta, itsestään selvänä osana päivää - niin kuin vaikka hampaiden pesu illalla.
Olen hoitanut viime päivinä erilaisia kotipuuhia ja arvottanut ne rutiiniakselille ja huomannut kotioleilussani kertakaikkisen järjettömiä epäloogisuuksia. Katsokaa itse: levitän koko pienen elämäni tähän!
Sängyn sijaus - rutiini
Lasten sänkyjen sijaus - ei todellakaan rutiini, pikemminkin outo poikkeus
Vessan pesu viikottain - rutiini
Kissanvessan putsaus päivittäin - ei rutiini
Käsienpesualtaan ympäristön pyyhintä päivittäin - rutiini
Tiskialtaan ympäristön pyyhintä päivittäin - ei rutiini
Pyykkikoneen täyttö tarvittaessa - rutiini
Tiskikoneen täyttö päivittäin - ei rutiini
...huomaatteko järjettömyyden? Kaikki nämä ovat asioita, jotka toistuvat, osa päivittäin, osa viikottain. Kaikki myös tehdään ajallaan, kyse on asenteesta. Ei-rutiineista pitäisi saada palkkio, tai kunniamaininta, mieluiten mitali. Myös kutsu linnan juhliin ajaisi saman asian.

Alla empiirisiä esimerkkejä sotkusokeiden rutiininpuutteesta:
Kävelen pyykkikorin ohi, ja täytän pesukoneen. Homma hoidossa ja maassa rauha.
Kävelen tiskikoneen ohi, otan käteeni kirjan, istun lukemaan, huokailen, käyn selvittämässä jonkun lasten kinan, palaan takaisin, ryhdyn vaivalloisesti täyttämään tiskikonetta, huokaillen ja kärsien suunnattomia henkisiä tuskia tällaisesta orjatyövoiman asemaan joutumisesta.
Viisihenkinen perhe tuottaa tavaraa em koneiden käsiteltäväksi suunnilleen yhden latauksen päivää kohti.

Tai
Pyyhkäisen vessareissun yhteydessä käsienpesualtaan ympäristön suurinpiirtein siistiksi. Hyvä mieli ja elämä jatkuu.
Tiskikoneen täyttämisen jälkeen jatkan huokailua, pakottaudun kaivamaan kaapista puhtaan tiskirätin, kastelemaan sen, suihkuttamaan puhdistusainetta. Piinallisen tuskaisasti ryhdyn tiskipöydän pyyhintään. Manaan alimpaan kastiin kuuluvaksi kaikki ne, jotka ovat keksineet tiskipöydät ja bakteerit, tiskiräteistä puhumattakaan.
Viisihenkinen perhe tuottaa em tasojen pyyhintätarvetta vähintään kerran /päivä. Useina päivinä pyyhintäkertoja tarvitaan useampia.

Tai
Saan kauhunväreitä jos sänkyä ei ole pedattu aamulla. Päivä on pilalla.
Mutta en edes huomaa missä kunnossa lasten sängyt ovat.
Viisihenkisessä perheessä aamu tulee joka aamu.

Tai
Vessanpesu on mukavan meditatiivista hommaa, tulee siistiä ja raikasta. Suih sinne ja pyyh tänne, puhtaat pyyhkeet naulakkoon ja lattia siistiksi.
Mutta ajatuskin kissanvessaan kajoamisesta saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Taloudessamme on ollut kissa /kissoja viimeiset 12 vuotta, joten kyse on totisesti jokapäiväisestä toimenpiteestä. Ja voin asiaa tuntemattomille vakuuttaa, että hyvälaatuisen kissanhiekan täyttämään astiaan on huomattavasti mukavampaa kajota kuin vauvanvaippaan, jonne on turahtanut puolenkiloa lämmintä tavaraa. Vaipanvaihtoon verranttuna kissanvessan putsaus on helppoa, nopeaa ja siistiä kotityötä. Jopa koko hiekan vaihtokin on aika sisäsiistiä touhua jos vastapooliksi asetetaan käyttöasteen korkeimman täyttömäärän saavuttanut vaippa, jonka sisässä on räjähtänyt vauvelin ensimmäinen porkkana-perunasöösäkokeilu.

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kysessä on vinksa aivoissa, frontaalilohkon etuvasemmassa keskipisteessä on luultavasti aukko harmaassa massassa tai jotain. Ongelma päivittäistoimintakeskuksen rutinoiduttamisessa.
Onko sitten kummakaan jos suurisuuntaisemmat siivous- ja siistimisurakat sujuvat vaihtelevalla menestyksellä?
Vinksa selittäisi sen, että talouden kaikki vaakatasot voivat olla tavaraa vyöryllään, mutta värikynälaatikot ovat pakkomielteisen siististi valöörin mukaisessa järjestyksessä.