pää hajoaa: Hanskamiehestä on tulossa narsissinen riesa. Olen puolisekopäisessä mielentilassa yrittänyt saada tiettyjä asioita pakettiin - kuten aina loppuviikosta. (meillä on päivitysperjantai tai perjantaipäivitys - miten vain) ja yksi eikun istuu ja kehuskelee omalla erinomaisuudellaan.
Kyllä on kuulkaa niin, että kaikki mahdolliset ongelmat ja vielä muutama muukin ratkeaisi kunhan vain kaikki olisimme kuin Hanskamies itse.
Ei jaksa.
Ei vaan jaksa.
("jos MINÄ olisin opettaja, ei meillä olisi minkäänlaisia kurinpito-ongelmia. Katos kun se tehdään näin: sanotaan sille kaverille oot kuule niin hyvä oppilas, että ei kannata elämää sotkea tollasella suunsoitolla. Siihen loppuis se suunsoitto")
Ei kertakaikkiaan jaksa.

Eilen kotona iski kollektiivinen finanssiahdinko. Turhaan tietysti, mutta ilta meni huokaillessa.
Kun pahimmat huokailut oli puhistu ja yritimme ottaa pientä etäisyyttä omanapaiseen voivotteluun, totesimme että jotkut ihan oikeasti kamppailevat tällaisissa tuntemuksissa päivästä toiseen.
Meillä on sentään jemma, jemman jemma ja varajemma.
Ja säännölliset tulot jotka riittävät.
Vaikka ainahan sitä saisi olla enemmän.

Possutautihysterian lietsojat jollain keskustelupalstalla pohtivat, pitäisikö hankkia kuukauden vaiko kahden varmuusvarasto. Jotenkin lohdullista, että joku on paniikissaan vielä sekopäisempi kuin itse olen.
Kauppareissusta suoriuduin hamsteroimatta, mutta illalla kotona kollektiivisen finanssiahdingon lisäksi aloin pohtia, paljonko tavaraa saisin kaiken varuilta mahdutettua talouskellarin käyttämättömälle hyllylle ja kuinka monta tölkkiä tonnikalaa sinne kannattaisi säilöä ja ottaisivatko jauhot sitä tunkkaista kellarin makua.
Kävin suihkussa ja tulin järkiini.

Sinnittelin urhoollisesti loppuun Hawkingin Ajan lyhyemmän historian. En usko että olen mitään muuta kirjaa lukenut yhtä sisukkaasti. En ymmärtänyt juuri mitään, sitä minkä ymmärsin en kykene referoimaan ja joistakin asioista olen melkolailla eri mieltä.
Kirja oli kuitenkin selkeästi ja paikoin jopa huumorilla kirjoitettu, tehty niin ymmärrettäväksi kuin mahdollista. Olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, että olen ihan vilpittömästi yrittänyt ymmärtää asiaa, joka on niin kaukana kokemusmaailmastani kuin tämä.
Ja ihailen vilpittömästi ihmistä - ketä tahansa - jonka aivokapasiteetti pystyy ymmärtämään äärettömän avaruuden ja minkälie säikeen tahi hiukkasen, jonka olemassaolon voi todistaa ainoastaan jonkin tietyntaajuisen säteilyn puuttumisella.
Aivoni puutuvat pelkästä yrityksestä ymmärtää. Ja oikeastaan minua pelottaa ajatus äärettömyydestä. Se vain on liian suurta. Hyvin pienen olemassaolo on käsitettävämpää ja käsiteltävämpää. 

Kaikki nämä yhteensä aikaansaavat sen laajuista päänvaivaa, että olen ylen tyytyväinen kohtsillään käsillä olevasta viikonlopusta.