Tämän kirjoituksen otsikko piti olla: "järisyttävä hylkäämistapaus ja onnenkantamoinen"
Ei ole.
Olettko huomanneet sellaista kummaa takapotkua tässä maailmankaikkeudessa, että yhtä onnenkantamoista kohti tulee myös ainakin yksi epäonnenkantamoinen? Tai kuten Pikkusisko taannoin totesi: "kun elämä vaikertaa, niin se vaikertaa"
Aloitan ihan alusta.

Maanantai oli loistava päivä. Lähdin töistä vähän aikaisemmin omille asioilleni ja hoitelin ne rivakkaan. Olin kotona aikaisin ja loistavan hyvällä tuulella, hain Pikkusiskon aikaisin ja säkenöin hyvää tuulta siitä, että tarjolla oli ruokaa nimeltä "kaappiemme kätköistä" (=jämiä). Olin rento, vapautunut, hyväntuulinen ja energisen positiivinen.
Päätin lähteä Isosiskoa vastaan.
Jalkapallokentällä seistä törötti tuoli, jonka harjaantumaton silmänikin heti havaitsi Artekin aikaansaannokseksi.
Kiersin koulun lenkin, en nähnyt Isosiskoa mutta palasin jalkapallokentälle tutkimaan tuolia.
Artek, kiistatta. Kärsinyt, pahoinpidelty, hylätty mutta vielä toimiva.
Laahasin sen kotiin ja tutkin vielä vähän tarkemmin. Kosteusvaurioita, mutta silti kukaties korjattavissa.
Ryhdyin vaativaan ruuanlämmityspuuhaan edelleen energistä hyväntuulisuutta pursuillen.

Ensimmäinen takaisku: Isoveljen ihana opettaja ilmoitti noin vain vaihtavansa koulua ja hylkäävänsä luokkansa tuuliajolle.

Takaisku lannisti hetkellisesti mutta ei lopullisesti.
Ruuan jälkeen minulla oli aikaa ja energiaa edelleenkin, joten lähdin tuolinpelastusoperaation nimissä rautakauppaan hankkimaan tuolinpelastuskamppeita. Sain loistavaa, asiantuntevaa palvelua söötiltä nuoreltamieheltä.
Tulin kotiin energisenä, hyväntuulisena ja valmiina hyökkäämään tuolin kimppuun. Jos siitä ei tule koulutuolia Isosiskolle, tulee siitä ainakin ihan kelvollinen varatuoli kissojen käyttöön.

Rassasin hiukan tuolia, hoitelimme yhteisymmärryksessä nuorison nukkumaan ja lösähdimme leppeissä tunnelmissa sohvanmutkaan hapattamaan aivojamme englantilaisen sitcomin parissa.

Kunnes puhelin soi.
Kyse ei ole elämästä ja kuolemasta.
Ei edes terveydestä ja sairaudesta.
Hankalasta asiasta vain.
Eikä oikeastaan edes asiasta, joka - kun tarkemmin ajattelee - kuuluisi minulle millään tavalla, mutta johon olen tahtomattani sotkeutunut.
Reilu ruokalusikallinen konjakkia riitti sentään rauhoittamaan sisäisen tärinän, ja hraHakkarainen jaksoi kuunnella vatvomisiani kunnes päätti esittää kelpo machomiestä: "nyt tehdään kuule niin, että mä kiellän sulta tän jutun. Sä et ole enää asian kanssa missään tekemisissä!"
Makasin puolen yötä pimeällä olkkarin sohvalla ja laadin 2do-listaa, joka helpotti oloani vain hitusen.

Nukkuminen on joka tapauksessa ihan ylimainostettu juttu. Ja sitä paitsi Isoveli arveli painajaishuuruista herätessään että ihmissusi saattaisi olla kaivautumassa kattomme läpi. Pitihän jonkun vähän sitäkin pitää silmällä.

Mutta koska lakkasin tursuilemasta yleistä hyvää tuulta, en halua käyttää ensin suunnittelemaani otsikkoa.
Ilo satumaisen yllättävästä ja pahoinpidellystä löydöstä sekä käsillä olevasta hauskanhaasteellisesta rassausurakasta ehti kuitenkin jo kadota ja tavalliset arjen murheet kiipesivät kimppuuni.
HraHakkarainen muuttui terveestä tautiseksi, minun vatsaani vääntää ja  Pikkusisko nirhi taas tukkaansa askartelusaksilla. Töissä on hankalia asioita. Enkä ole nukkunut kuin pari pientä tuntia koko pitkänä yönä.