keittiö on nyt sitten tilattu.
Hyvällä tuurilla vietämme jo juhannusta uusissa puitteissa. En kyllä ihan usko siihen.
Toiveemme olivat maltillisia, samoin hinnat, palvelu toistaiseksi erittäin asiallista. Suosittelen. Minulle on tullut vaikutelma tyynen suomalaisesta palvelusta, syynä varmaan myyjän käyttämä slogan: "kyllä me huutoomme vastataan" - Koskelan Akselin hengessä, se tuntuu turvalliselta.
Ovet ovat valkoiset, taso vaalea. Särmä haetaan laatoista - ja seinästä - heti kun ehdimme niitä pohtia.
Koneet perussettiä, paitsi aluksi vitsinä heitettyä viinikaappia: tulimme siihen tulokseen että jotain luksusta pitää elämässä olla. Tai vitsiä, ihan kuinka vain.
Monesta haluamastani jouduin luopumaan: seinät eivät veny vaikka kuinka toivoisin. Olisin halunnut tiskikoneen hiukan lattiatasoa korkeammalle, olisin halunnut ison apteekkarinkaapin kuivatarvikkeille, olisin halunnut korkean jääkaapin ja tason alle pienen pakastinkaapin, tai vielä mieluummin sellaisen ison kylmiökompleksin, ja olisin halunnut heittää siivouskaapin hevokkoon.
Saan kuitenkin ainakin metrin lisää työtilaa, saan melkein sata litraa lisää jääkaappitilaa ja kiertoilmauunin.
Onhan siinä jo syytä tyytyväisyyteen, paljonkin.
Sähkötyöt mietityttävät ja viemäröinti myös, mutta murehtikoon niitä se joka osaa ja tietää.
Minä murhedin tietysti rahaa ja aika paljon sitä, toteutuuko kaikki tosiaan näin vain? Mikä yllättävä rahanmeno meidät vielä kaataa?
En vielä osaa edes hykerrellä tyytyväisyyttäni. En tajua sitä, että jonkun on tyhjennettävä jokikinen kaappi ja laatikko keittiössämme ja keksittävä vähintäänkin väliaikainen sijoituspaikka kaikelle sille sälälle ja roippeelle. Ja suorastaan kieltäydyn ajattelemasta sitä, että joku asentajakarvakäsi vaeltaa sisään ja ulos kotiovestamme ainakin viikon päivät. (tulisi ennen juhannusta, niin ei tarvitsisi katsella!)
Yritin yllyttää hraHakkaraista innostumaan vielä astiastoista ja vaikkapa eteisrempasta, mutta piti astua puoli askelta taaksepäin. Hiljaa hyvää tulee...

 

*

edit illemmalla

Keittiö saapuu juhannuksen jälkeen.
Tai siis vermeet olisivat saapuneet jo ennen, mutta asentajat vasta jälkeen.

Isoveli oli ollut terkkarin tarkastuksessa, tulokset unohtuivat kouluun, mutta naperon itsensä mukaan: "kasvupyrähdys on alkanut. Lääkäri tutkii kuulon uudestaan syksyllä ja seuraava rokotus on 2015."
*huoh*
viimeiseen asti toivoin, että ne oudot haituvat ja haivenet kainaloissa ja näpyt nenän päällä olisivat olleet vain jotain kangastusta.
Minun. Poikaseni. Ei. Voi. Olla. Vielä. Murkku.
Ei vaan voi.
Ei kun vielä pystyn muistamaan kuinka oravalapsen silmät kääntyivät maitonautinnosta nurin. Tai miltä se tuoksui kun se ekan kerran ponnisteli päänsä pystyyn ja katsoi minua mietteliäästi, muutaman minuutin ikäinen.

Miten se voi olla murkku kun minä olen teiniäiti?