hah-haa, juuri kun luulit, että eväiden kuningatar kertoo, mitä tänään kuuluu syödä, niin enpäs kerrokaan. *muahhhahhhaa/onttoa salajuonittelijan naurua*.
Kun söin eväät kotona.
Kun olin siellä kenttätöissä.
Ja kävin sitten kotokautta. Ja söin ne eväät siellä. (porkkanasämpylää ja omppupiirakkaa)

Kuuntelin tässä taannoin puolikorvalla kun Isoveli haasteli itseään pari vuotta vanhemman kaverin kanssa. Voi sitä viattomuutta! Parissa vuodessa ehtii tuonikäisissä tapahtua ihmeitä. Liikuttava oli tämän isomman pojan asenne. Toisaalta hän selvästi piti Isoveljeä ihan pikkupoikana ja siksi tietenkin jossain määrin ääliönä, mutta toisaalta: pojilla on sama harrastus ja tällä hetkellä yhteinen matka harrastukseen. Juttuun on tultava sen takapenkillä istumisen verran vähintäänkin. Isoveljellä on tietoa ja taitoa, jolla kyllä saa jauhot suuhun vähän isommallekin, ja sanavalmiuttakin riittää kompensoimaan ilmiselvää ekaluokkalaisääliöyttä. Lähiön jalkapallopojat noin suunnilleen tietävät toinen toisensa ja Isoveljellä on selvästi tässä porukassa jonkinlainen asema, hänet on jollain tavalla sijoitettu kentälle (*hihihi /pikkusievän sanaleikin aiheuttamaa tirskuntaa*), mikä puolestaan nosti hänen arvoaan tämän isomman pojan listauksissa. Suhtautuminen oli jonkinlainen alentuvan ihailevainen ja ihailtavan alentuvainen, olematta kuitenkaan syrjivä. Sana veljellinen häivähti mielessäni, kun kuuntelin poikien juttuja.
Jostain syystä tieto siitä, että Isoveli tiedetään jalkapallopoikien joukossa, lohduttaa suunnattomasti. Se tekee oloni turvalliseksi. Äidinylpeyttä tietenkin hivelee se, että pojan taidot on noteerattu, mutta vieläkin tärkeämpänä pidän tietoa siitä, että hänellä on tuttuja koulussa isompien joukossa. Olkoonkin pieni ja ääliö ekaluokkalainen, niin hänet tiedetään toka- ja kolmasluokkalaistenkin joukossa. Joko se tietää veripäisiä tappeluita tai turvallisempia välitunteja ja koulumatkoja. Toivottavasti jälkimmäistä.
Joka tapauksessa harrastus palvelee loistavasti alueen naperoita, luo yhteenkuuluvuutta alueella, jossa herkästi saattaisi syntyä, syntyykin, erilaisia klikkejä.

Alueella järjestetään tulevana viikonloppuna jalkapalloturnaus. Meidänkin joukkueemme on mukana järjestelyhommissa, kovin vastentahtoisesti ja vaisusti, mutta kuitenkin. Kun näin on tapana ja perinteenä. Joukkueeseen kuuluu reilut kymmenen poikaa, aktiivisia vanhempia on viidessä perheessä. Kovin suureellisia kentänlaitaistoimintoja ei tällaisella porukalla järjestetä, vaikka hyvää tahtoa olisi kuinka. Muidenkaan perheiden aktiivisuutta ei sovi moittia, mutta olosuhteista johtuen näiltä ei voida odottaa enempää. Yritän terästäytyä ottamaan vastaan kovaa kritiikkiä vierasjoukkueilta: kenttä on pieni ja ruohottunut, kentänlaitaisfasiliteetit ovat vaatimattomat, buffetti varsin rajoittunut jne. Teemme sen minkä voimme. Ja yritämme pysyä pinnalla.