Paripeiton pussilakana on ylivoimaisin pyykkihankaluus.

 

Se täytyy asettelemalla asetella pyykkirumpuun. Jos sen yrittää vain survoa kuten muut pyykit, se tukkii koneen suuaukon eikä rumpuun mahdu enää muuta pyykkiä. Entä sitten kuivumaan ripustaminen?

 

Yhden ihmisen käsivarret eivät riitä sen käsittelyyn. Saumat kiertyvät. Kun toisen reunan saa oikaistuksi, toinen on paennut. Siinä sitten seistä tökötät pyykkinarun alla kädet hankalasti kohollaan ja pihapoliisit mumisevat verhojensa takaa uusavuttomista. Pyykkinarukin karkaa aina tässä vaiheessa. Silmät harittavat jotenkin niin, että narusta täytyy pitää koko ajan kiinni, muuten koko pyykki lötsähtää yhtenä myttynä maahan narun sijaan.

 

Kun lakana on edes jonkinlaisessa ojennuksessa, katoavat pyykkipojat. Päästät irti lakanasta ja pyykkinarusta ja ripustat pyykkipoikapussin kaulaan epätrendikkäästi ja epäturvallisesti. Koko asettelu alkaa alusta: kädet ylös, saumat, saumat uudestaan ja koko ajan kosteannihkeä lakana pieksää tuulessa ja tekee sinustakin nihkeän ja viluisen. Lopuksi paripussilakana päättää röyhtäistä sisuksistaan kaikkea sellaista pyykkiä, jota ei koneessa ainakaan sinun tietääksesi ollut: paripuolia sukkia, sideharsorättejä, ylivuotisia kalsareita ja rötvääntyneitä rintsikoita.

 

Ja mitä saat vaivanpalkkaa? Sillä siunaaman sekunnilla kun yöllinen hätätilanne vaatii sängystä nousemista, Mies rullaa kuin käsipyyheautomaatti ja omii koko peiton.