kiirettä pitää: jokavuotinen isompi nakuttelu-urakkani lähestyy uhkaava vauhtia. Ja valmistelut ovat jääneet poikkeuksellisen viime tinkaan.

Eilinen oli taas tripla-adrenaliinipäivä.
Tulin verstaalle, kirjekuoritin hysteerisenä.
Olin ajatellut palkita itseni sellaisella ylellisyydellä kuin lounastauko ja ateria jossain muualla kuin kirjoituspöydän ääressä. Yhdeltätoista totesin, että aika ei riitä edes kahvikupilliseen.
Kahdelta piti olla kokouksessa muualla.
Kymmentä vaille kaksi heitin viimeisen kirjekuoren postitettavien laatikkoon ja säntäsin seuraavaan osoitteeseen.
Kokoustin kärsimättömästi.
Ja mielestäni turhasta aiheesta.
Syöksyin kokouksesta lähimpään tavarataloon hakemaan synttärilahjaa Isoveljen kaverin syntymäpäiville.
Ja tavaratalosta bussipysäkille.
Bussipysäkiltä kotiin.
Ruuanlaittoon
ja samalla valmistelemaan jalkapallovanhempien kokousta.
Sain ruuan ja esityslistan valmiiksi ja lapset ruokittua.
Pyöräilin Isoveljen kanssa syntymäpäiville.
Pyöräilin hullunkyytiä pitämään vanhempainkokousta jalkapallovanhempien kanssa.
Se oli hauska ja hyödyllinen kokous.
Pyöräilin hullunkyytiä takaisin hakemaan Isoveljen kotiin syntymäpäiviltä.
Lähdimme pyöräilemään taas kotiin.
Ensimmäisessä risteyksessä meinasin jäädä ylinopeutta päin punaisia kaahaavan auton alle.
Suutuin ja karjuin auton perään.
Tahkoimme kotiin, Isoveli polki kuin suossa kahden tunnin herkeämättömän riehumisen jälkeen.
Taistelin pojan suihkuun ja koko lauman sänkyyn.
Vajosin sekavaan ja levottomaan uneen, näin unia kirjekuorista.
Tulin taas aamulla töihin viimeistelemään nakuttelu-urakkaan liittyviä yksityiskohtia sellaisiksi että tyhmempikin tajuaisi miten asiat hoidetaan niin, että minun työni on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta.

Ja nyt sitten olen tässä pisteessä.
Väsymys on iskemäisillään, enkä muista omaa nimeänikään.

Mukavaa kun aamut valostuvat.