Voi räkä: kone tai joku tökkii, ja jatkuvasti. Voi räkä.

Luukku8 vei meidät Pääkaupunkiseudulle, Pikkusiskon Kurakummia moikkaamaan. Kurakummi oli järjestänyt vauhdikasta ohjelmaa, taas kerran: kävimme katsomassa joulusirkusta, matkustimme ratikalla ja metrolla, ja söimme ranskanperunoita niin että navassa naukui.
(Ranskanperunat ovat ainoa ravintolaruoka, jonka Pikkusisko tunnustaa. Todellinen kulinaristi! Kotioloissa mikä tahansa ruoka kelpaa, jos siinä on pestoa...)
Totesin että ensi kerralla jätän arvon naiset pitämään hauskaa aivan keskenään ja suunnistan omiin, aikuisiin huveihini. Pikkusiskon ja Kurakummin mielestä kun oli kaikkein parasta seistä pääpostin tuulettimen edessä löyhyttämässä tukkaansa.
Hiustenkuivaaja vain kimulille seuraavalle reissulle mukaan.

Luukku9 on ilmiselvästi toinen adventtisunnuntai. Jaakko-tonttu toi lapsille toisen kynttilän lisäksi myös ne pitkään kaivatut jouluiset pehmolelut. Lastenhuoneen ovi sulkeutui tiukasti lähes koko päiväksi. Illalla istuimme yhteiseen pöytään, rauhoituimme kynttilänvalossa.

Ja tänään naristen aukenee jo kymmenes luukku. Voi räkä voi räkä! Kaksi viikkoa jouluun! Sikaa ei ole kasvatettu. Lahjoja ei ole tehty omin pikkukätösin. Eikä istutettu parvekkeelle porkkanamaata, jonka omin hellin käpälin kasvatetuista herkuista voisin rakkaudella survoa joulupöydän herkut. Ei myöskään ole maalaistupaa, jonka rauhaa henkivä tuhatkahdeksansataaluvun lopun sisustus kuljettaisi meidät ajattoman romanttiseen jouluun.
Onko enää mitään tehtävissä?

polkkatipolkkaan kohti joulua.