Luminen metsä tuntui olevan lähempänä kuin se pimeä synkkä ryteikkö. Taivas oli upea, syvä lasinsininen, hiljaa aukeamassa, kun lähdin. Puiden oksat näyttivät pitsiltä taivasta vasten. Naapurin setä, se joka kesällä kaatoi säkillisen kahvinporoja ison kuusen juurelle, päivitteli ja siunaili: toivottavasti lumi nyt pysyisi joulunpyhien yli.
Ihan eri mielellä lähdin aamulla liikkeelle.

Yö oli levoton, päässä pyöri tuhat ja yksi asiaa. Muistan että unessa tilkitsin ovia etteivät käärmeet pääse sisään. Kovalla kiireellä taittelin pyyhkeitä kynnysten eteen.
HerraHakkarainenkin pyörähteli, väitti että jännittää, tuoko pukki hälle tänä vuonna junaradan. Minä olin sitä mieltä, että hän saa korkeintaan saippuan ja kalsarit.

Vielä tämä päivä. Sain luvan aloittaa lomailun jo huomenna, kun vien Pikkusiskon lääkäriin. Ei tarvitse kiirehtiä kovalla tohinalla lääkäristä tänne verstaalle, voin mennä ihan rauhallisessa tahdissa. Voipi olla aika vaikea visiitti pikkutytölle, kun tietää, mitä on odotettavissa.
Tänä aamuna tyttö manasi taas kengilleen "tyhmä isä!". Äidin tyttö selvästi: voihan mieslogiikka!