valvoin yöllä ja muistelin jossain nähneeni tilastontynkää: hieno KiVa koulu -hanke oli jollain aikavälillä toteutettu 2000 koulussa ja sillä oli estetty 5000 kiusaamistapausta. En tietenkään tähän hätään löytänyt lähdettä - ja ihan oikeasti toivon, että muistaisin jotain kovasti paljon väärin.
Jos nimittäin hanketta on toteutettu 2000 koulussa, on 5000 kiusaamistapahtumaa vähemmän todella vähän. Tai sitten kiusaamisesta on tullut jostain syystä mediaseksikäs aihe, ja sen olemassaoloa on paisuteltu, tai sitten hanke on toiminut luvattoman huonosti; tuohan on vain reilut kaksi kiusaamistapahtumaa koulua kohti vuodessa.
Toivottavasti muistan väärin, vähintään yhden nollan verran.

Ja vaikka asia ja hanke itsessään ovat hienoja, on siinä kuitenkin kokonaisuudessaan jotain pohjattoman surullista: täytyykö meidän aikuisten ihan oikeasti saada laittaa logo koulun nettisivuille ja opettajien pukeutua huomioliiveihin ennen kuin kiusaaminen voidaan ottaa asiaksi, jota ei hyväksytä?
Ihanko totta emme millään muilla keinoin kuin erikseen asiaan pysähtymällä voi sille mitään? Emmekö oikeasti osaa tarttua asioihin ja selvitellä niitä ponnekkaasti, nollatoleranssilla ilman hankerahoitusta? Eikö ihan oikeasti jokaisella lapsella ole oikeus käydä koulunsa turvallisesti?

Varsinkin kun monessa tapauksessa ja tilanteessa puuttumisen keinot olisivat todella yksinkertaisia: ope luokkaan heti välitunnin päätyttyä, tai avustaja valvomaan siirtymätilanteita. Ope tai avustaja paikalle pukuhuoneisiin ja muihin tyhjiin hetkiin. Näkyvä ja tarkkaavainen välituntivalvonta, riittävästi valvojia.
Ja selkeä linjaus: meidän koulussamme tätä ei hyväksytä, ei missään muodossa.

Surullista on myös se, että me aikuiset olemme pohjattoman riemuissamme kaikenmaailman sisäseikkailupuistoista ja muusta valvotusta vapaasta liikunnasta.
Olemme valmiita maksamaan siitä, mitä lasten pitäisi tehdä ihan omia aikojaan, omalla porukallaan, omassa kotipihassa tai lähimetsässä.

*

Pohdin tuota kiusaamista kyllä myös vähän arveluttavasta näkökulmasta: kuulin eräältä äidiltä tilanteesta, johon hän oli lapsensa kanssa joutunut.
A:n mielestä häntä kiusattiin, koska häntä ei otettu mukaan leikkeihin.
B:n mielestä häntä kiusattiin, koska A toistuvasti häiritsi hänen leikkejään.
Kumpaisellakin lapsella luonnollisesti hyvin vahva näkemys ja vakaumus omasta asiastaan: A ei mielestään häirinnyt yhtään ketään, vaikka tulikin fyysisesti liian lähelle, tavalla joka häiritsi B:tä, eikä B mielestään yhtään tahallaan tönäissyt, vaan yritti vain saada vähän välimatkaa.
Mietin aina, kumman lapsen oikeudet ovat suuremmat? Selvästä kiusaamisesta - nimittelystä, uhkailusta, edes oikeastaan väkivallastakaan - tässä tilanteessa ei ollut kyse. Onko jokaisella lapsella ihan aina oltava mahdollisuus olla mukana ihan kaikissa leikeissä, vai onko lapsilla oikeus valita leikkikaverinsa sen mukaan mitä leikitään?
Onko oikein että A joutuu jäämään syrjään?
Vai onko oikein että B joutuu ottamaan A:n mukaan?
 

On selvä, että on leikkejä, joihin kaikkien on päästävä mukaan: hippaleikit, piilosleikit, erilaiset pelit ja ryhmäleikit ovat ilman muuta sellaisia, joista ulkopuolelle jättäminen on kiusaamista. Kaikki mukaan, ilman poikkeuksia.
Mutta on myös leikkejä - pihalla vaikkapa pikkuautoleikit tai kotisleikit, joihin leikkijät voivat valikoitua, ja joihin ei mielestäni voi velvoittaa ottamaan kaikkia mukaan.
Valitsemmehan me aikuisetkin seuramme eri tilanteisiin ja tapahtumiin. Ja myös koulun pihalla on oltava mahdollisuus pienleikkeihin.
Se, millä tavoin leikkeihin valikoidutaan ja millä tavoin leikkijät oikeuksiaan puolustavat on se, johon puututaan. Sekä leikkijöiden että ulkopuolelle jäävien on osattava asiansa esittää - ja myös hyväksyttävä tilanne. Lapsella pitää olla oikeus sanoa: "mä haluan nyt olla rauhassa tämän kaverini kanssa, meillä on yks juttu kesken, mutta ens välitunnilla voidaan olla hippaa"

Nähdäkseni A ja B olivat kumpainenkin kiusaajia ja kiusattuja - eikä tilanteeseen varmaan ollut, ole vieläkään, mitään yksiselitteistä ratkaisua. Aikuisen ohjaavaa kättä tarvitaan ainakin alaluokilla turvaamaan välituntien pienleikkien rauha ja myös ohjaamaan ryhmäleikkeihin niitä, jotka muutoin jäisivät välituntitoiminnan ulkopuolelle.