Laahauduin aamulla verstaalle hoitamaan paperiasiat ja nakittamaan illan kokousjärjestelyt JonkunToisen niskoille.
Lähtiessä oli syyllisyydentuntoisen kepeä olo. Ajattelin riehakkaasti että voin mennä shoppailemaan (not! hätinä sain itse aamulla vaatteet päälle - miten se onnistuisi ahtaassa sovituskopissa ilman hätäapua, jos satunkin tönkön käteni kanssa eksymään jonin paidan uumeniin?) Seuraavaksi ajattelin riehakkaasti että voisin mennä kahvilaan tai kirjastoon tai vaikka molempia.

Oikeasti tulin kotiin, aloin palella ja torkkua sohvannurkassa.
Kun ei jaksa niin ei jaksa. Ja käpälää tietysti särkee, se nyt on selvä.

*

Jokikinen tuttu ja puolituttu on ensi pahoittelun ja voihkailun jälkeen hönkäissyt:"no onneks se on toi vasen käsi!"
Niinpä.
Mikäpä hätä tässä, vasurina.