Ylen kiusallista törmätä väärässä roolissa väärään ihmiseen. Se kehvatsun työvoimaneuvoja jonka pakeilla kävin alkukesästä ja josta löytyy tarina tämän blogin alkuajoilta, ottaa vastaan kaksi kertaa viikossa näissä tiloissa.
Tietenkin hän asiakasystävällisenä ihmisenä tuli juttelemaan heti ekana aamuna. Tietenkin. Ja tietenkin hän sosiaalisalan ihmisenä kyseli kuulumiseni. Tietenkin. Vaan entäpä jos - ja tämä nyt on aivan villi ajatus - en olisikaan halunnut, että uudet työkaverini kuulisivat työnhakuni vaikeuksista ja kaikista niistä epätoivoisuuksista, joilla olen yrittänyt tilannettani korjata? Ja entäpä jos - tämä on vielä villimpi ajatus - hän näin toimiessaan rikkoi salassapitovelvollisuuttaan? Eihän hänen olisi tarvinnut "tunnistaa", tai ainakin hän olisi voinut jättää mainitsematta sen, että on päivittänyt asiakastietoihinsa myös minun asioitani. Hyvin omintakeiseen tyyliinsä hän totesi: "no kiva että sullekin on löytynyt jotain!" (niinpä, kun on toivoton tapaus, niin on toivoton tapaus, mutta onneksi sentään "löytyy jotain")
Myönnän, etten osaa suhtautua häneen enää neutraalisti.

Työtilani ovat useinmiten keittiössä - tämä on pieni puulaaki, kahden eri organisaation käytössä. Kahtena aamuna viikossa työvoimamitkälie tömistelevät sisään yhdeksältä. Syövät tarmokkaasti aamupuuroa ja juoruilevat loputtomiin. Ja ennen kuin puuro ehtii kunnolla laskeutua he syövät lounasta, tarmokkaasti. Ja juoruilevat ja juoruilevat. Ei auta vaikka kuinka nakutan konettani ja lehteilen papereitani. He ovat työssä, heillä on oikeus taukoihinsa ja taukotiloihinsa. Minä olen kivaettäsullekinlöytyyjotainharjoittelija, jolla ei ole pysyvää työtilaa, jonka työllä ei ole merkitystä ja jonka työhuoneessa voi kuluttaa rajattomasti aikaa puhumalla asioista, joista oikeastaan pitäisi puhua vain heidän omissa työhuoneissaan.

Työharjoittelussa noin ajatuksen tasolla on jotain perin nöyryyttävää: annan tietoni ja taitoni ja persoonani maksutta käyttöön. Käytännön tasolla tämä tietysti on järkevä ja turvallinen ratkaisu, helpottaa työllistymistä, antaa työkokemusta ja ennen kaikkea antaa mahdollisuuden tutkia markkinoita puolin ja toisin - mutta sittenkin.
Erityisen nöyryyttävää tässä on se, että työsopimuksen ovat allekirjoittaneet koulutuksen järjestäjä ja harjoittelun järjestäjä. Keskenään: koulutuksen järjestäjä on antanut minut harjoittelun järjestäjälle lainaan määräajaksi. Työt teen minä. Ja raportoin siitä molempiin suuntiin.
En tiedä, kumpi on kurjempi nimitys: työharjoittelu vaiko työelämävalmennus. Harjoittelua kaipaa sellainen joka ei osaa. Valmennusta kaipaa sellainen joka osaa mutta ei tarpeeksi. Mitä harjoittelua tai valmennusta kaipaa aikuinen, koulutettu ihminen, joka on olosuhteista johtuen jäänyt työmarkkinoiden ulkopuolle? Eikö tämän systeemin nimi voisi olla vaikkapa työelämän polku? Tai jotain vähän rohkaisevampaa?

**

Asiasta aivan muuhun - jäljittelen suurta blogi-idoliani Herkkua ja ryhdyn pitämään kirjaa kirjoistani - siis lukemistani. Tällä hetkellä tuo sivu on varsin vajavainen, harjoitelman tasolla vasta, mutta päivittelen sitä hiljalleen. Lastenkirjoista listaan ne, jotka ovat kolahtaneet. Hömpästä ne, jotka kehtaan. Muuten listaan sen, mitä olen lukenut. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu.
**
Olen näköjään huomaamattani myös tekemässä uutta uudenvuodenpäätöstä: opettelen linkittämään kunnolla ja ryhdyn käyttämään linkkejä aktiivisesti. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu.