Joulusiivot on aloitettu tänään: tampata pätkäytin pari mattoa, moppasin perusteellisesti eteisen ja siivosimme lastenhuoneen pitkästä aikaa oikein kunnolla. Kättä kolottaa: mahtoiko liiasta rehkimisestä heti iskeä jännetuppitulehdus?

Mielelläni aloittaisin joululeipoilutkin jo nyt - mutta pakastin pursuilee ennestäänkin. Pikkuriikkinen pakastinkaappimme on aivan liian pieni tämänkokoiselle perheelle, mutta niinpä on myös keittiömme aivan liian pikkiriikkinen yhtään suuremmalle aparaatille - ellei sinne isketä dynamiittia ja rakenneta kaikkea alusta asti uudelleen. Olisipa kuitenkin ihanaa nyt hyvällä ajalla pyöräytellä muutama leipä- ja sämpyläannos pyhiksi varastoon, ehkä pullaakin ja jotain erityisherkkuja. Pipareita paistamme ainakin kerran ennen joulua (ja lapset haluaisivat tehdä sen muumitalon, jonka muotin Isoveli sai kummisedältään), pikkuleipiä ja puuron kaveriksi jotain makeaa mutusteltavaa. Meillä on aattoaamuna tapana kutsua sukua joulupuurolle ja -kahville, puuron lisäksi on aina ollut tarjolla jotain herkkuakin. Siivousinnon vielä lainehtiessa pitäisi käydä tomuttamassa kylmäkellarin hyllytkin, että saadaan pyhänseudun maidot ja muut jääkaappitavarat kylmään (totta kai, pikkuriikkisessä keittiössämme on myös pikkuriikkinen jääkaappi). 

Tonttupuuhissa kiertelimme eilen Miehen kanssa kaupungilla. Jotain löytyikin, ja mikä tärkeintä, pitkästä pitkästä aikaa olimme yhdessä. Hellää naljailua, leppoisa kahvituokio, ei sen kummempaa, mutta arkipäivät vyöryvät niin usein yli ja ohi parisuhteen. Ihan liian monena iltana sen jälkeen kun naperot ovat simahtaneet olen halunnut käpertyä itseeni ja sukeltanut peiton alle mieluummin hyvän kirjan kanssa. Yhdessähän me samaan suuntaan menemme, ei siitä ole kyse, mutta toisinaan tekee ihan hyvää katsoa vähän sivulleenkin ja ihan oikeasti nähdä se toinen osapuoli.

Pikkuriikkisen sellainen olo, että joulu saa tulla.