Palasin koulutuksesta eilen illalla ja nyt verstaalla taas. Olen inspiroitunut, innostunut ja muutenkin tohkeissani. (ja lievässä paniikissa koulutukseen sisältyvistä näytöistä)

Kotijoukot olivat poissaolostani huolimatta edelleen tallella ja kuosissa, ja oma ohjelmani oli niin käsittämättömän antoisa ja tiivis, etten ehtinyt edes ikävöidä.
Nautinnollista, vapauttavaa - sain taas takaisin pienen palan entistä itseäni. Jossain vaiheessa, silloin kun olin ihan tuore äiti, minusta tuntui että kadotin itseni ihan kokonaan. Nyt, vähä vähältä lasten kasvaessa, olen saanut takaisin: minulla on taas energiaa nauttia henkisistä haasteista, minulla on aikaa ja energiaa innostua ja innostaa. Se on nautinnollista.
Ja erityisen nautinnollista on se, että vaikka kyky ja aika ja energia ovat entiset, olen myös muuttunut. Kasvanut.
Ai minäkö keski-ikäistymässä?
En ikinä!

Mukavaa oli kotiinkin tulla, vaikka päässä raksuttaakin koko ajan. Yritän vielä päiväksi-pariksi työntää uudet ideat ja ajatukset syrjään, antaa niiden hetken kypsyä. Tutustun papereihini, teen suunnitelmat ja palaveeraan UPM:n kanssa jatkosta.
Suurin stressi on näyttöjen vastaanottajista - erityisesti yhden näytön osalta - tai oli, kunnes tänä aamuna keksin, kenet arvioitsijaksi pyydän.

*

viikonloppu edessä ja paljon mukavaa ohjelmaa luvassa. Sekä meillä että muksuilla.