aamulla iski tuhannen paniikkikohtaus: luulin että Hanskamies on tulossa verstaalle tänään! Oli pakko hypellä puolipukeissa kalenteria tarkistamaan - onneksi the Hanska-day on vasta huomenna.
Hanskamateriaali on printattuna ja niputettuna.
Edellisellä Hanska-käynnillä olimme kehityksen jarruna. Viime Hanska-käynnillä olimme kehityksen kärjessä.
Saapa nähdä, missä sijaitsemme huomenissa.

Työnatina:
tänään pitäisi olla työ2:n kokous. Olen valmistellut asiat kuntoon - kokous on vähintääkin tärkeä minulle, koska kokous on tavallaan esimieheni ja se josta työtehtäväni ammennan.
Yksitellen ovat ruvenneet perumaan tuloaan...harmittaa. Päivä on kuukausia ollut kaikkien tiedossa, ja nyt viime hetkellä tulee sitten muita tekemisiä. Se on tietysti ymmärrettävää, ainahan niitä kiireisille tulee menemisiä ja tekemisiä, mutta silti. Onko mitään järkeä, jos minä kokoustan täällä kaksin puheenjohtajan kanssa?

*

Tulin tänäänkin töihin bussilla. Holtitonta laiskuutta.
Puolustaudun sillä että kurkku on kipeä ja takana todellinen liskojen yö.

*

Luin muutama viikko sitten Kodin Kuvalehdestä Eine El-Sadoon:in haastattelun. Viime kirjastokäynnillä tarttui käpäliini hänen kirjansa Elämäni Irakissa - Aavikkomyrskystä Bagdadin valtaukseen. Teos on päiväkirja, ilmeisesti melko autenttinen ja oletettavasti hyvin kevyellä kädellä toimitettu. Teksti on jotenkin yhtaikaa hauskalla ja ärsyttävällä tavalla naiivia; kirjasta tulee hyvin vahvana tunne, että lukee todellista päiväkirjaa, merkintöjä asioista joille on kirjoittajalle itselleen merkitystä. Hyvin aito kirja siis. 
(Monesti kun lukee "merkkihenkilöiden" päiväkirjoja tai kirjeenvaihtoa, tulee sellainen tunne, etteivät ne ole muistiinmerkintöjä kirjoittajaa itseään varten, vaan päiväkirja on alusta alkaen tehty julkaistavaksi; ajatukset ovat niin korkealentoisia ja tarkkaan pohdittuja. Sellaisista päiväkirjoista tulee korkeintaan alemmuuskompleksi, koska omat muistiinmerkinnät ovat tyystin toista tasoa.) (vrt. tämä blogi!)

Huomasinpa juuri, että en ole pitkään aikaan päivittänyt kirja-sivujani, saati kommentoinut lukemisiani. Vähän on ollut laiha lukusaalis tänä vuonna: luen kyllä jatkuvasti, mutta koska tapanani on lukea a) hömppää ja b) tuttuja kirjoja yhä uudestaan ja uudestaan, en ole viitsinyt väsätä minkään valtakunnan kommentteja lukemisistani. Milloinkohan olen viimeksi haltioitunut, ällistynyt, innostunut jostain lukemastani?
Joskus talvella kai kun luin "Arjen islam - Somalinaisten arki suomalaisissa lähiöissä". Se avasi hienoja näkökulmia lähiympäristön elämään.
Olen -silloin kun en ole lukenut tuttua kirjallisuutta ja/tai hömppää - lukenut melkoisella kiinnostuksella uskontoaiheita sivuavaa kirjallisuutta. Varsinkin islamiin liittyvä kirjallisuus kiinnostaa: en ole niinkään kiinnostunut islamin opista tai sen tunnustuksellisesta puolesta, etsin yksilöitä, mikrohistorioita, ihmisiä. Tai uskonnollisaiheisessa kirjallisuudessa ylipäätään: en jaksa pohtia teologioita tai tunnustuksellisuutta, ihmiset ovat kiinnostavampia.

Ja iltapuhteina tässä pari päivää sitten katselin taas läpi Pieni talo preerialla -keittokirjan. Se avaa tyystin uusia näkökulmia entisaikojen ruuanlaittoon ja ruokakulttuuriin! Antaa tervettä ajattelemisen aihetta omaan ruuanlaittoonkin. Sen helppouteen.

Niin että taidan sittenkin olla lukenut yhtä ja toista. Ehkä.

*

Pääskyset ilmeistyivät eilen.
Olimme iltapalalla kun yhtäkkiä huomasin mustien nuolten singahtelevan keittiön laajakuvaikkunan laidasta toiseen.
Iltapala jäi puolitiehen kun kaikkien naperoidenkin piti nähdä ensimmäinen kunnon kesän merkki.