huh tätä aamua. Eilen illalla...mistä oikein aloittaisin? Eilisestä? Tänisestä?
No: eilen illalla olin ensin niin julmetun energinen. Leivoin ja paistoin ja hääräsin. Selkää alkoi juilia ja säntäsin sauvomaan vielä ennen herraHakkaraisen työhönlähtöä, puhkuin ja puhisin hyvää tuulta ja voimaa. Talon isännän kadottua horisonttiin päätimme tyttöjen kanssa että tänään on kirjoita kummille -päivä. Isosisko piirsi kuvan kummisedälleen ja kehitteli jonkinlaisen kirjeenkin. Pikkusisko oli syventynyt sakseiluharjoitteluun ja pilhosi uskomatonta vauhtia kaikenlaista paperia mitä kohdalle osui ja aina turhautuessaan (noin puolen minuutin välein) heitti sakset tantereeseen, peitti dramaattisesti silmänsä ja pomppi raivoissaan ympäri pöytää. Ymmärrettävästi kirje Kurakummille jäi vähän hajanaiseksi, ehkä jopa mystiseksi, sekä omalta panokseltani että kimulin itsensä sanelemana. Jotain tuli kuitenkin räävittyä paperille.
Olin jo aikaisemmin päättänyt, että yritän edes puolisilmällä katsoa Prisman dokkaria Hawkingista. Ja koska lapsiamme pidetään pimennossa ja säilytetään komerossa, majoittuvat myös he kuin liimattuina tuijottamaan televisiota. En ole aivan vakuuttunut siitä, onko mustien aukkojen informaatioparadoksi sopivaa katsottavaa heille.
Hoputtelin laumaa suihkuun ja iltapuuhiin, joten paradoksi jäi mysteeriksi sekin. Itsellenikin.
Siinä dokkarin mittaan alkoi ärsytyskynnys kohota eksponentiaalista vauhtia. Sain kauhukolmikon iltapalalle ja iltasiivoon, mutta verenpaineet alkoivat jo olla vaarallisissa lukemissa.
Hampaiden pesuun mennessä oli selvää, että olin tulossa kipeäksi. Selkää juili edelleen, päässä siukui ja pinna oli piukalla. Ääni madaltui ja nenä tukkestui - ilmiselvää nuhanpoikasta. Siinä vaiheessa kun herraHakkarainen kotiutui, makasin sohvalla aivan kamelianaisena. Kupillinen kuumaa teetä hölskyi sisuksissani, samoin kuin voileivät, joiden päältä kissa oli yrittänyt ryöstää leikkeleet. Keräsin tahdonvoimaa päästäkseni suihkuun - kuumaan, kiitos!

Ja aamu oli laisensa sekin. Normaalit aamutohinat, totta kai. Paitsi että Pikkusisko oli onnistunut kadottamaan piponsa johonkin. Miten se on mahdollista? Kaikki muut ulkovaatteet löytyivät sievästä epäjärjestyksestä, paitsi pipo. Viime kesänä katosi sandaali, nyt pipo.
Epäilen vahvasti, että sandaali on viskattu parvekkeelta lähimetsään, todisteita asiasta ei ole. Valitettavasti.
Mutta missä nyt on pipo?

Ja koska nuhanpoikanen ei ollut yön aikana talttunut, oli koukattava työmatkalla apteekin kautta. Samalla tuli käveltyä aamun kymmenminuuttinen, vaikka vähän nahkealta tuntuikin. 
Veska on nyt täynnä särkylääkkeitä, ensimmäiset nappasin saman tien kun pääsin verstaan ovesta sisään. Keskelle suursiivousta.
Kun kouhotin ovesta sisään, oli Piällysmiäs täällä pyllyilemässä imurin kanssa. Minä sain tehtäväkseni alakerran neukkarin (kyllä on komee nimi silkalle luolalle!) pystien kiillotuksen. Olen kuulkaa tänä aamuna voittanut emmyn ja grammyn ja oskarin ja venlan ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan ja kiillottanut noin kaksisataa pyttyä niin että kädet ovat aivan korppuina.
Huomenna on super-hyper herrakerho.
Ja sitten jatkoin eiliseltä keskenjäänyttä postituslistojen laatimista. Keksin vihdoinkin, miten työsähköpostiin saa rakennettua ryhmiä. Siinähän sitä aikaa kuluu hetki jos toinenkin kun nakuttelee nimi kerrallaan kymmenittäin erilaisia listauksia (en ole keksinyt, miten tässä voisi hyödyntää copy-pastea)... varsinkin kun päässä juilii aina vain ja särkylääkkeet suhisevat otsikossa.

Valopilkku: ilmeisesti olen paremmalla tuulella, vaikka olo ei olekaan paras mahdollinen.

**

edit
Imuroin ja moppasin kellariluolan. Moppasin toimistokerroksen.
on se sitten yksi rumasana, miten aina silloin kun hikisen punaisena pikkusihteerikkönä siivoilen, tulee joku uros sisään.
olin sentään laittanut oven lukkoon.. Höh. Juuri tällaista kuvaa en haluaisi antaa itsestäni, tai tästä puljusta. Voi mieslogiikka!

edit2
välillä antaa kommentoida, välillä ei. Höh. Metkaa arpapeliä on tämä keinotodellisuus...