Kinttupolut

Tiedättekö sen kun herää keskellä yötä johonkin kummalliseen tunteeseen? Jos herää vaikka kuolaan poskella? Ei tule kysymykseenkään, että kaikessa rauhassa pyyhkisi posken hihaan ja kääntäisi massuttaen kylkeään. Vielä mitä!
Sitä havahtuu hereille ja tuntee ihan selvästi, että suussa versoaa jokin kasvi, joka tulee vaatimaan koko alaleuan amputaation heti huomenissa. Ja sitten joutuu kulkemaan loppuelämänsä puhumattomana ja huivi kasvojen edessä, eikä pääse lastensa ylioppilasjuhliin, koska lapset häpeävät leuatonta vanhempaansa. Jos nyt edes sattuu olemaan enää hengissä silloin.
Mukavan virkistävä vaihtoehto öiselle työasioiden pohtimiselle - suosittelen lämpimästi. Koska jos pohtii yöllä työasioita, on aamulla vähän kiukkuinen kun joutuu menemään töihin. Mutta jos alkaa yöllä tehdä kuolemaa, onkin aamulla tosi iloinen edessäolevasta työpäivästä. Ihan vaan siksi, kun sattuukin olemaan vielä hengissä.

No tiedättekö sitten sen kun menee johonkin työjuttuseminaariin ja on vähän tylsä puhuja, jota ei oikein jaksa kuunnella varsinkaan kun se asia ei oikeastaan kosketa ollenkaan? Sen sijaan että piirtelisi kukkasia luentolehtiöön, näpläisi kännykkää tai torkkuisi, rupeaakin suunnittelemaan työjuttuja ja yhtäkkiä onkin ihan liekeissä ja kehittää hyviä ideoita toisensa perään ihan mielettömästi. Se luennoitsija jorisee jorisemistaan ja päässä kiehuu ihan mielettömästi ja siitä päivästä tulee produktiivisin ikinä.

No tiedättekö sitten sen, kun nämä jutut sattuvat peräkkäisille päiville?
Ensin nukkuu vimmatun huonosti, sitten on päivän verran ihan liekeissä ja kehittynyt ja sitten ei ole kumpaakaan, vaan nukkuu tosi hyvin eikä sen jälkeen ole yhtään liekeissä?
Tänään on justiinsa sellainen päivä.

*
Tulossa tohinainen viikonloppu: Isosiskolla treenit ja näytös, Isoveljellä treenit, Pikkusiskolla mitämäsitteen?

*

Siirrähän kirjanmerkkisi oikeaan osoitteeseen: http://www.kinttupolut.blogspot.com/

Toistaiseksi vielä tyhjä, mutta tervetuloa rakkaat ystävät!

Tönötin aamulla bussipysäkillä ja olin aamuäreä ja tylsä ja kaikkea sellaista, mitä nyt ihmiset aamuisin tapaavat olla ilman sen kummempaa syytä.
Kun bussi tuli, sen pysäytti raihnas papparainen yhdellä tormakalla kepinheilautuksella. Pappa on sellainen naamaltaan tuttu, jota poika tapaa kerran-pari päivässä ulkoiluttaa pitkin lähiön katuja. Aikamiespoika harppoo edellä pottuuntuneen näköisenä ja pappa paarustaa perässä keppiin nojaten. Reilu vuosi sitten kuninkaallisesti pojan sylissä istui koira. Tipsu. Jota ulkoilutettiin myös.
No  pappa siis ryykelsi keppeineen ensimmäisenä sisään ja tukki raihnaspappamaisesti tietysti koko kulkuväylän punnertaessaan itseään etupenkille.
Sitten unohdin koko papparaisen, yritin meditoida ja uskotella itselleni että kyllä tästä vielä kelpo päivä tulee. Yleensä tulee, kun tarpeeksi vakuuttelee. Laulelin mielessäni ja olin elämääni suhteellisen tyytyväinen.

Perillä keskustassa lähdin suunnistelemaan töihin ja huomasin että pappa keppeineen oli menossa vähän samaan suuntaan.
Vaan olipa papan askel kepeä!
Ei ottanut keppi maahan, jalka nousi ja minulle teki tiukkaa pysytellä papparaisen tahdissa.
Ylitimme kahdet liikennevalot ja papan askel ei kun tiivistyi vain. Keppi näytti hetki hetkeltä enemmän rekvisiitalta.
Viimeisissä liikennevaloissa vastaan tuli nuori nainen pyörällä. Pappa melkein törkkäsi keppinsä pinnojen väliin ja sähisi: "tää ei ole pyörätie" ja jatkoi kepeää kulkuaan ennen kuin nuori nainen edes ehti tajuta, mitä oli tapahtunut.
Paapan taivallus päättyi arvatenkin terveyskeskuksen laboratorioon, sellaiselta suunta vaikutti - ja minun aamustani tuli aivan vallattoman iloinen.
Äkäpappa taitaa pitää poikaansa tiukassa liekanarussa olemalla vanha ja raihnas ja äksy silloin kun sattuu sopimaan.
Siinä on elämäntavoitetta kerrakseen jos alkaa vaikuttaa siltä, ettei jälkikasvu älyä muuttaa riittävän kauas kotikonnuiltaan.

*

Vein eilen Isoveljen ja Pikkusiskon uimaan. Isosiskolla oli harjoitukset.
Pikkusiskosta tulee isona uimari.

ja taas jatkuu arkinen elo, muutaman lomahetken jälkeen.

Viikonloppuna koettua:
- käytiin vihdoin hankkimassa ensimmäiset osat ensimmäiseen yhteisesti harkittuun ja valikoituun astiastoon
- käytiin yhdessä syömässä ja ihmeteltiin, miten nopeasti kuluukin kaksitoista vuotta. Kaikki on ollut paljon parempaa ja pahempaa kuin olisi voinut kuvitella, ja mennyt paljon nopeammin. Ja näin on niin hyvä.

*

Käsi vihoittelee oikein urakalla. Siirsin hiirenkin jo toiselle kädelle - ei millään huvittaisi lapioida sisuksiinsa särkylääkkeitä: niistä tulee pöhelö ja ärtyisä olo. Ja väsynyt. Ja päänsärkyinenkin.
Plääh sille!

Töissä muuten verkkainen viikko, paitsi että opiskeluhommat pitäisi nyt heti saada kuntoon, ja edessä on päiväkeikka Suomen omaan Mansesteriin.
Ei muita iltamenoja!

*

Rupesimme lukemaan lasten kanssa uusintana Gerry Durrelin Eläimet ja muu kotiväkeni. Haetaan etukäteen kesätunnelmia.
Pikkusiskokin pysyy jo kärryillä ja hekottelee.
"Me ollaan molemmat eläinystäviä. Voikun mä joskus saisin ihan oman eläintarhan!"

nykäisin aamukahvit verstaalla väärään kurkkuun: 9-10 vinkkiä, joilla väsynyt äiti saa lisäenergiaa arkeensa.

1. naura ääneen
2. liiku (esim. hypi, marssi, juokse ympäri pihaa)
3. kokeile hierontaa
4. haistele asioita
5. juo
6. kokeile tai chia
7. valitse välipalat viisaasti
8. kuuntele musiikkia
9. seiso suorana

Joopa-joo.
Aloita juomalla ja haistelemalla, voit myös kokeilla taichia (tässä ei kerrota, onko se juotavaa vai haisteltavaa!), sen jälkeen varmaan jo tekeekin mielesi juosta ympäri pihaa nauraen, kunnes korvissasi alkaa soida. Hierontasessio on tietysti aina mukava, ellei puoliso satu paikalle juuri silloin.
Lopuksi seisot suorana joko sinivilkkuisen auton vieressä tai kun sosiaalitädit pitävät sinulle puhuttelua.

Tai sitten sellainen tavisäidin versio.
Aamulla kello kuusi lapset laittavat titinallen soimaan ripiitillä: "titititi-nallle, tiiti taaaalllustaaa...". Eipä paljoa naurata. Käyt rivakasti lastenhuoneen ovella ja rääkäiset jotta nyt pienemmälle se musiikki tai...ja nuuskaiset ilmaa. Ei epäilystäkään, jonkun vaippavarustus kaipaa vaihtoa.
Juokset ympäri lastenhuonetta ja sitten asuntoa jahdaten sitä vaippahirmua joka hihittää mennessään.
Välipalasta ei tietoakaan, eikä mistään muustakaan ateriasta. Suklaa on kuitenkin aina viisas valinta, jos lapsia ei ole näköpiirissä. Ja jos jotain ehdit juoda, ne ovat jäähtyneet (todennäköisesti eiliset) kahvinsakat jonkun epäilyttävännäköisen mukin pohjalta.
Olet ehkä kuullut juttuja jumpasta, tsumbasta ja taichista, mutta et jaksa vaikka mikä olisi. Ja jos joku erehtyisi antamaan hierontaa, purisit sitä luultavasti sääreen, koska koko lihaksisto on niin jumissa.
Illalla saat hysteerisen naurukohtauksen joka oikeastaan lähentelee itkua kun se haiseva pieni vaippahirviö karkaa tsiljoonannen kerran sängystä, seisoo hellyttävänä ja vaipantahrimana taas olkkarin ovella ja väittää ettei yhtään nukuta ja sängyn alla on hilviö.
Ja suorimmillesi ojentaudut kun vihdoin saat koko lauman vaakatasoon, ja alat penkoa salaiselta ylänamihyllyltä sitä suklaatia joka siellä ihan varmasti vielä aamulla oli. Vai oliko?

Omat henk.kohtaiset vinkkini - vaikken enää olekaan pienten lasten äiti, vaan isojen koululaisten.
1. "tästä tulee hyvä päivä"
2. mene ulos. Ihan mihin vain, pois kotoa lasten kanssa. Edes vähäksi aikaa. Kirjasto on aina hyvä valinta. Ja perhekerho. Tai kirppari. Ja hiekkalaatikko /puisto.
3. yritä muistaa syödä
4. istu aina kun voit
5. hanki vertaiskaveri
6. kuuma suihku illalla
7. varjele untasi
8. suklaa - tumma sellainen

On muuten kumma, miten armelias luonto meitä kohtaan on - miten äkkiä se kaikennielevä uupumusväsymys unohtuu.

*

Eilen organisoin hommat sellaiseen malliin, että nuoriso-osasto laittoi ruokaa ja minä vain pomotin päältä.
Isoveli valmisti nuudeliwokin, Isosisko teki urhoollisesti kaalisalaatin ja Pikkusisko paloitteli kurkun. Lisäksi muksut tekivät vielä pikapullia jälkkäriksi.
Totesimme yhteisesti, että hyvää oli.
Pikkusiskosta tulee ehkä isona kokki. Tai sitten muotisuunnitelija ("äiti, mitä ne oikeastaan tekee? mä voisin suunnitella vaikka sukkia. tällaiset leopantterisukat.")

Alavire.
Kirjoitin pitkän ja tursuilevan alavireisen kirjoituksen.
Sitten deletoin sen yhdellä komealla hiirenpyyhkäisyllä. Ketä natinani hyödyttäisi - ei ketään? Tulin itsekin vain alakuloisemmaksi.

Ulkona on syksy.

*

Olen lueskellut tarmokkaiden koti-ihmisten blogeja: miten he leipovat ja sisustavat ja leikkivät ihanien kultsimuruslapsukaisten kanssa ja kaikkki on niin seesteistä ja omenahillo porahtelee hiljalleen tölkittämistä odottaen hellan kulmalla ja lapsukaiset laulavat yhdessä äidin kanssa monin äänin vanhan hyvän ajan lastenlauluja itsevirkatut klänningit ja pienitalopreeriallaessut yllään.
Yksikään kissankarva ei riko omin kätösin kunnostetun hirsihuvilan hillittyä eleganssia eikä yksikään sukkahousu-hiuspompulakriisi rohkene tunkeutua perheen lempeään aamuun, omatekoisen paahtoleivän ja sen ihan kohta valmistuvan omppuhillon tuoksuun. Lapset ovat niin isoja että jo touhuavat itse mutta kukaan ei mene kouluun vaan yhdessä mennään kirpparille ja löydetään ihan ehjät puupalikat ja ihana kiikkuheppa ja äidille kunnostettava designtuoli ja kirkkaanvärisiä purnukoita kylppäriin ja sitten taas laitetaan muhevaa pataruokaa ja turskeata suklaakakkua eikä kukaan liho eikä kieltäydy syömästä ja kaikki menevät päiväunille paitsi äiti joka kunnostaa tuolin ja siivoaa ja juoruaa ihanan ystävänsä kanssa ja leipoo ja laittaa ruokaa ja ehtii vielä skräpätä aamupäivän muistot talteen perheen yhteiseen leikekirjaan.

Me tylsät tavisäidit todelliset arkkiäidit jotka ihan vaan salaa bloggaamme ja luemme muiden blogeja silloin kun esimies ei katso päin eikä sähköpostilaatikko kolise, me tunnemme toisinaan (n. klo 11.32-11.38) hienoista alemmuuskompleksia siitä, että omppuhilloon tarkoitetut omenat syötiin ennen kuin ne ehdittiin hillota.
Muuten homma on kyllä ihan hanskassa.

viikonlopputyönteko ei sovi. Tai sopii liian hyvin.
Pyöriskelin yöllä hereillä ja ratkaisin kaikki työ- ja maailman ongelmat, mukaanlukien nälänhädän ja maailmanrauhan. Työasioista pari kannattaa jossain välissä ottaa lähempään tarkasteluun, loput hienot ratkaisut UPM kuittasi: "no mutta kultarakas, onhan me tota jo joskus yritettykin!"
Pitäisiköhän ottaa muistikirja sängyn viereen, niin saisi kaikki suuret ajatukset heti tuoreeltaan muistiin?

*

Olen aina aika ajoin pohdiskellut aviosuhteen epäluonnollisuutta. (en aio sekaantua tähän tällä hetkellä vilkkaana vellovaan keskusteluun - älkää peljätkö!)
Eikö ihan oikeasti ole tosi kummallista, että lyöt hynttyyt yhteen jonkun alunperin täysin tuntemattoman ihmisen kanssa, ja hyvissä olosuhteissa vietät hänen kanssaan isomman osan elämästäsi kuin biologisten sukulaistesi kanssa?
Minusta se on kummallista.
Ja vielä kummallisempaa se on (ollut) silloin kun rakkautta ei vielä ollut keksitty: tuosta vaan - vips, joku luolamies olisi nykäissyt sinut omaan klaaniinsa ja siellä olisit ollut jumissa. Ventovieraiden ihmisten joukossa. Koko lopunikäsi.

Tätä yöllä vatvoessani tulin siihen tulokseen, että ratkaisu kaikkiin aviollisiin ongelmiin ovat erilliset hammastahnatuubit.
Ei tule riitaa turhista asioista. Ja saa jatkaa omia hyväksi havaitsemiaan hammastahnanpursottelu- ja muita kotikulttuurikäytänteitä.
Nykyään on kyllä vähän helpompaa kun on noita pursottelusta kärsimättömiäkin hammastahnatuubeja.

*

Meni ihan absurdiksi - yritän pitää kahvipaussia verstaalla ja täällä on meneillään kovaääninen spekulointi ties mistä äijäasioista.

*

Ja niin, ne yöllä keksimäni suuret ratkaisut: ei olis nälänhätää, jos kaikille olis ruokaa. Ja olis rauha maassa jos kaikki olis kilttejä toisilleen
 

 Nyt se hraHakkarainen sekosi ihan kokonaan.

Olo on kuin pikkulapsella jouluaattona - ja ensi kesään on ihan liian pitkä aika. Meidän kaikkien mielestä.

On se vaan fantsu mies - mutta itsepä olen valintani tehnyt!

Perjantai!
Olkoonkin, että viikonloppuna on työkeikkaa. Olkoonkin että molemmissa päivissä on järjestelemistä ja suunnittelemista: isoilla on kummallakin treenejä - on meillä kuitenkin myös mukavaa yhteistä ohjelmaa tiedossa.

Päivä on kirkas ja kirpeä, syksyä kauneimmillaan. Mieliala on pitkin päivää noussut: aamulla en olisi millään jaksanut luitani työmaalle raahata, nyt työnteko alkaa jo tuntua lähestulkoon siedettävältä. Ehkä syynä on perjantai.
Tai sitten Hanskamies. (tosin en ole varma, onko se mielialaa kohottava asia. Ehkä ei)

*

aivan puhki oon.
Eilinen päivä oli seikkailu vailla vertaa: siihen liittyi useampia kulkuneuvoja, jonkinasteinen myöhästyminen ja todellinen antikliimaksi.
Ihan kaikki tarkastettaviksi jätetyt päättötyöt palautettiin täydennettäviksi.
Ihan koko ryhmältä.

Siinä vaiheessa kun olin saanut seikkailtua itseni perille pahasti myöhässä, oli vastassani laumallinen äärettömän kuttuuntuneita opiskelutovereita: tieto siitä, ettei kukaan tule näyttöään läpäisemään, oli lätkäisty vasten kasvoja ensimmäiseksi aamulla.
Niillä pelimerkeillä olikin sitten mukavaa lähteä omaa showtaan pyörittämään.

Tulipa päivä, jota sitten mummona muistella.

Esitystäni kyllä kehuttiin ja työtäni myös.

*

Töissä ottaa päähän muuan työnjaollinen asia.

Ja eilinen päivä ottaa päähän ihan konkreettisesti: nieleskelin muutamat särkylääkkeet kahvikupilliseni kyytipoikana.

Onneksi sentään on Pikkusisko. Tänä aamuna aamupalalla puin vielä eilistä päivää hraHakkaraiselle: "kyllä se oli todellinen antikliimaksi, ei ne siellä voineet varmaan sen päivän jälkeen muuta kuin juoda"
Pikkusisko pysähtyi puurolautasensa ääreen kauhistuneena: "äiti! Ei liimaa saa juoda!"

*