sinnikkään ja herkeämättömän työnteon ansiosta tämä päivä ja viikkokin alkaa olla jo hyvissä kantimissa. Yhden-pari pikkujuttua ajattelin vielä saattaa alkuun, etteivät unohdu ensi viikosta ja sitten!

Niin, sitten rymistän kaupungille etsiskelemään Isosiskon synttäritarvikkeita.
Kimuli on kehuskellut synttäreillään siinä määrin, että kavereiden äidit ovat jo alkaneet soitella minulle, osa jopa kysellyt, saisiko kutsuille lähettää muutaman ylimääräisen lapsen.
Mitä ihmettä se napero oikein on puhunut?
Oikein pelottaa...millaisin odotuksin ne kaikki puolentusinaa pikkukimulia meille tulevat!

*

Odotan viikonloppua. Ihan muuten vain, ilman sen suurempia etukäteissuunnitelmia. Täytyy saada rauhoittua välillä.
Töitä riittää, työ2:een pitäisi ehtiä keskittymään ensi viikolla.

**

päivän miete tänään Theroux:n runosta:
"[...]If a man does not keep pace with his companions,
Perhaps it is because he hears a differnet drummer.
Let him step to the music which he hears,
however measured or far away"

(jos ihminen ei kulje tahdissa toveriensa rinnalla, se ehkä johtuu siitä että hän kuulee toisenlaisen rummun äänen. Anna hänen käydä musiikkiin jonka kuulee, mikä sen rytmi onkaan, tai miten kaukana)

päivän mietelause: "kukaan ei voi saada sinua tuntemaan alemmuutta ilman omaa lupaasi"

**

Olipas hidas aamu! Lapsilla oli tärkeää asiaa, tarhantädeillä oli tärkeää asiaa, Isoveljellä oli tärkeää asiaa, puolitutulla sedällä, joka tähän asti on juuri ja juuri moikannut, oli tärkeää asiaa, siskolla oli tärkeää asiaa, kaupan kassalla oli tärkeää asiaa.
Ja Nopeahuoli kulki kuin suossa.
Oli sellainen olo, etten ikinä pääse töihin.

Ja sitten ajattelin että teenpä-hurautan äkkiä tästä nämä herrakerhon asiat, pääsen sitten keskittymään työ2:een edes puoleksi tunniksi tai jotain...
Olen vastannut skviljoonaan sähköpostiin (kuten joka aamu), nakuttanut puoliskviljoonaa uutta (kuten joka päivä), kuorittanut laskuja kunnes kuoret loppuivat, lähettänyt muuten vain sähköpostia, vastannut puoleen tusinaan puheluun, plarannut kolmeen kertaan läpi sen kasan joka pitäisi nakutella, huokaillut - ja huomaan ettei ole mitään mahiksia päästä vielä pitkään aikaan uppoutumaan työ2:een.
Nakuttelut ovat kertakaikkiaan sellaisia, että ne on aina pantava kaiken edelle. Omatunto ei anna muuta mahdollisuutta.
Siispä on nakuteltava.

**

Säälittävää: hraHakkarainen oli eilen Isoveljen kummisedän vauvan varpajaisissa. Keskellä viikkoa! Kaikki osallistujat työssäkäyvää väkeä.
Mahtoi olla mahtimeno.
Veikkaan että katsoivat lätkää, pelasivat pokeria ja kuvittelivat olevansa villejä ja vapaita.
HraHakkarainen oli kotona ennen kuin ehdin nukahtaa, mikä oikeastaan kertookin kaiken tarpeellisen.
Pikkuhiljaa, melkein huomaamattomasti lähipiiriin on muodostunut Entisten Poikamiesten Kerho.
Ei niin kovin monta vuotta sitten ne kuvittelivat olevansa nuoria ja sitoutumattomia ikuisesti
nyt ne kantavat lompakoissaan kuvia vastasyntyneistä lapsistaan.
(paitsi hraHakkarainen -hän kantaa meitä sydämessään)

**

Pikkusiskoa harmitti suunnattomasti kun isä oli liesussa: tähän viikkoon on näitä iltapoissaoloja mahtunut. Joskus yöllä kävin peittelemässä palelevaa typykkää, joka kysyi itkuisena: "missä isä on?", minä vastasin että tuollahan se nukkuu omassa sängyssä.
"Miks se tuli niin hiljaa että mä en kuullut?!"
Vielä aamullakin typykkä yritti sitkeästi väittää, että oli valvonut koko yön ja kuunnellut, koska isä tulee.

**

Eilen oli pakko leipoa pullaa.
Ihan vaan sen takia, kun siitä tulee niin ihana tuoksu.
Syötin pellillisen minikorvapuusteja Isoveljen jalkapallokavereille treenien jälkeen.

Ja nyt täytyy jatkaa nakuttelua, kuorittamista ja kaikkea - että pääsen edes puoleksi tunniksi työ":een käsiksi - ennen asiasta käytävää palaveria.

...ja taas täällä!
Eilinen oli jotenkin hermojarepivä päivä: tuntui siltä, että töitä oli liikaa ja aikaa liian vähän. Tänään työt järjestyvät jotenkin mielekkäämmin. Kummallista - ihan samat hommat, päivä vain on eri!

Isosiskon kouluuntutustuminen on ollut toimiva ratkaisu: hehän ovat useamman kerran käyneet kaikki alueen eskarilaiset yhdessä tutustumassa kouluun, olleet omissa tulevissa luokissaan, oman opettajansa kanssa. Oman kertomansa mukaan Isosisko oli uskaltanut jo jutella open kanssa aapisesta ja oli luvannut viedä yhden rakkaista äänikirjoistaakin kouluun. Ja eilen koulusta lähdettäessä Isosisko kävi iloisen luonnikkaasti moikkaamassa opensa.
Kunpa luokkien kokoonpano säilyisi nyt ennallaan!
Tuntuu siltä että pienen tytön ja tämän open kemiat kohtaavat.

Pikkusiskon osalta olen päiväkodista yrittänyt urkkia selville tulevan kauden ryhmäkokoonpanoja. Mikä ihme siinäkin on, että ryhmät suunnitellaan aivan viime tingassa, ja että kokoonpanot ovat uskomattoman salaista tietoa? Meilläkin muksut ovat koko kesän kotona: olisi mukava tietää, mistä ovesta elokuussa mennään sisälle ja mihin ryhmään.
Tällä hetkellä - luottamuksellisesti supersalaisen ja erittäin vahvistamattoman tiedon mukaan (ettehän kerro kenellekään!) - Pikkusisko siirtyy syksyllä tukilapseksi pienennettyyn ryhmään, siihen josta Isosisko on nyt lähdössä. Tämä ryhmä muuttuu eskariryhmästä 3-5-vuotiaiden pienennetyksi.
Ja tuttu ope tulisi mukaan.
Minä tietysti hurrasin tälle suunnitelmalle ja tsemppasin, että ope pitäisi siitä myös kiinni.
Isosiskolle - joka hänkin on ollut pienennetyssä ryhmässä tukevana lapsena (heh! eikös ole kökköinen sanaleikki?!) - tämä vuosi on ollut ehdottomasti antoisa ja hyvä. Kuka tahansa lapsi hyötyy pienestä ryhmästä, jossa aikuisen huomio voi kiinnittyä häneen mutkattomasti ja helposti. Ison talon ja pienen ryhmän edut: aivan unelmaa!
Aavistuksenomaista epäloogisuutta päiväkodin tiedonkulussa kuitenkin: vaikka tieto meille aikuisille on ehdottoman luottamuksellista, supersalaista ja vielä vahvistamatonta, tiesivät kimulit kertoa tämän ehdottoman varmana totuutena jo eilen ruokapöydässä.
Mistä ne sen tiesivät?

*

jatkan työnraadantaa.

*

nakuttelu on kammottavan tylsää, mutta vaatii keskittymistä ettei tee virheitä. Pakko pitää pieni tauko, vaikka siihen ei kai oikeastaan olisi aikaa. Ainakaan kovin paljoa.

Ja kököt sentään: kun yritän hoitaa nakuttelut, jää päivityksiä tekemättä. Pitää päivittää niin xxxxx:n moneen paikkaan joitakin asioita. Kaikista en edes muista, mihin niitä on alunperin laitettu. Sitten istun tiedostokansioideni vieressä ja ihmettelen, mistä ne vanhentuneet tiedot oikein putkahtelevat.
En ole kovinkaan organisoitunut.
Ja tässä hommassa vielä - aina tulee jokin keskeytys, ja sitten unohtuu, mitä oikeastaan olin tekemässä...
huh, työnatinaa!

*

Isosisko oli tänään koulussa tutustumassa, ja me aikuiset myös.
Meille vanhemmille kerrottiin, mitä kaikkia tukimuotoja on tarjolla: on avustaja luokassa, on eriytettyä opetusta, pienryhmäopetusta, tulkkia, omankielentunteja, suomi toisena kielenä -opetusta, oman uskonnon opetusta, mahdollisuuksia ruokavalioihin... kaikki tarjolla vähemmistölle. Varsin heterogeeniselle vähemmistölle kaiken lisäksi.
Mutta jos lapseni kuuluu jo lukutaidon hankkimaan ehtineisiin kantaväestön naperoihin, ei ole muita mahdollisuuksia kuin pitkästyä oikein olan takaa. (Isoveljen kuukausiraportissa oli kommentti: muistathan että pulpettikirja kuuluu tuntien aikana pulpettiin! -oletan että muksu on pitkästyksissään lueskellut. Parempi sekin kuin häiriköidä...)
On oikeasti hienoa, että niille jotka erityistä tarvitsevat, on sitä tarjolla - mutta miksei erityisen tavallisille ole heillekin omaa ylimääräistä? Toisinaan ne, jotka jo osaavat, saattaisivat hekin tarvita lisähaastetta.

Ei - tälle linjalle en lähde: "lapseni on saatava vain parasta" EI.
Mikä minä olen vaatimaan mitään erityistä, erillistä...ja millä perusteilla?!
Korkeintaan voin vaatia niin laadukasta kuin se näissä puitteissa on mahdollista.
Mutta hyvin hiljalleen - melkein tuskaisesti - alan ymmärtää, mistä kumpuaa tietynlainen rasismi. Se on vahva tarve itsesuojeluun. Kaikki rasismi ei ole sitä, eikä itsesuojelun tarvekaan oikeuta tällaiseen ajatteluun. Mutta alan ymmärtää.
Minulla on hyvin vahva tarve suojella sitä, jonka omakseni koen. Haluan vaatia, että ne arvot jotka meille ovat tärkeitä, saavat näkyä ja kuulua, olla esillä.
Oikeasti pelkään sitä, että yksi ainoa pikkuriikkisen minoriteetin edustaja saattaisi polkea valtaväestön jalkoihinsa. Pelkään sitä, että me - valtaväestönä, hienotunteisina ja rasismisyytöksiä peläten - joustamme liikaa.
Ymmärrän sellaista, mitä en haluaisi ymmärtää - koska huomaan itsessäni piirteitä, joita en haluaisi huomata.
En haluaisi ajatella tällaisia
Arjen todellisuus on kuitenkin aivan toisenlaista, mutkattomampaa, arvovapaampaa. Ja lasten maailma sitä vasta onkin; yksinkertaista.

*

herrakerhoa eilen illalla. Oli riitaisaa ja hankalaa.
Kokouksen jälkeen kävin pikaiset tulopoliittiset neuvottelut ylipääherrakerhon kanssa: työsoppari jatkunee, palkkaa tarkistetaan. Yritin pyytää itselleni lisäkoulutusta - johan tässä pää happanee, jos en ala jotain tehdä!
Seuraavasta herrakerhosta jäävään itseni.
Oikeastaan haluaisin irtisanoutua työ2:sta, olen nyt vajaan vuoden sitä tehnyt, enkä saa siitä kummempaa tyydytystä. Yhden tylsähkön homman vielä sietää, kun se vie vain puolet päivästä. Kaksi on ehdottomasti liikaa, ja hajoittaa liikaa.
Asiassa on vain yksi mutta: palkkapäivä.
HraHakkarainen ehdotti, että tekisin kasviksen opinnot valmiiksi, tai rupeaisin opiskelemaan teologiaa.
Kyllä kai.

Katselimme illalla dokkaria Mariinskin ballerinoista.
Taas yksi ammatti, johon minusta ei ainakaan isona ole.
Olen taas lähempänä vastausta: mitä minusta tulee isona?

Viikonloppu oli mainio! Puuhaa ja lepoa sopivassa suhteessa, aurinkoa riittävästi.

Lauantaina sain ensin hepulin ja raivasin vaatehuonetta, joka on niin pieni ettei ansaitse nimikettä 'huone'. Se on nykyään kaoottisen sijaan siedettävä.
Totesin myös, että mikäli maahamme iskee kansallinen hätätilanne ja yleispula jalkapalloista tai luistimista, voimme me syöksyä hätiin ja pelastaa maailman!
Tai ainakin maamme.
Tai ainakin voisimme lahjoittaa niistä osan pois.
Vaikka Isoveljen jalkapallointo on viime aikoina osoittanut hiipumisen merkkejä, ei yhtäkään palloa saa antaa pois. Niinpä siis toimimme varastotilana kansallisen jalkapallohätätilanteen varalta.
Ja vaikka talvi oli surkeista surkein, eikä kukaan lapsista päässyt ulkokentälle, on meillä luistimia siihen malliin, että useammalla kuin yhdellä lapsistamme on ilmeisesti neljästä kuuteen jalkaa. Loistavaa, mutantteja juuri kaipasinkin.
Voimme myös varustaa tarvittaessa puolet Pikkusiskon tarharyhmästä välikausihaalareilla. Jostain syystä kokoa 110 on varastoissamme pienen pataljoonan verran.

Raivaushepulia seurasi perheretki kaupunkiin.
Isosisko on talven aikana kasvanut niin, että koko vaatevarasto on laitettava uusiksi. Nyt hankimme ensiapua: sukkia, pikkareita, shortseja ja t-paitoja. Syksyn lähestyessä uudistetaan myös housu- ja paitavarasto.
Myös Isoveljellä on ahtaat oltavat kaikissa edellämainituissa vaatekappaleissa. Siispä niitä hankittiin myös hänelle.
Pikkusiskolla ei ole hätäpäivää, hänhän perii kaiken kaksinkertaisena, mutta koska hän osaa ilmiömäisen loistavasti fraasit "kunnei mul kukkaan koskaan mitään?" ja/tai "koska mää sit saan?", hankittiin samoja vermeitä myös hänelle. Tästä johtuen Pikkusiskon vaatekaappi ei enää mene kiinni.
Ja kun kolmelle lapselle hankkii sekä sukkia, t-paitoja, shortseja että alusvaatteita, se tietää rahanmenoa. Korttini höyrysi kun kiisimme kaupasta toiseen.

Vaateostosten jälkeen menimme ravintolaan syömään, mikä oli alunperinkin retken pääkohde.
Menimme ihan oikein ravintolaan, ei mihinkään ketju-mättöpaikkaan, vaan ravintolaan.
Nuoriso osasi olla suhteellisen sivistyneesti. Söimme hyvin ja perusteellisesti, jälkiruokia myöten ja nautiskelimme elämästä.

Kotiuduttuamme poistin kaikki epäilyttävän pienet vaatekappaleet lasten vaatehyllyistä, sekä kaikki epäilyttävän vanhat vaatekappaleet omasta hyllystäni. (se on epätoivoinen yritys rohkaista itseäni käyttämään jonkin verran valuuttaa myös omaan ulkoasuuni) (tuhoontuomittua!)
Laahasin kaiken epäilyttävän sekä vaate-epähuoneen puhdistuoperaation että vaatekaappien puhdistusoperaation jäljiltä vaatteiden hautausmaalle. Ja säteilin tyytyväisyyttä.
Olin muutenkin raivaavaisella tuulella. Joten kun menin kellariin etsimään isomman lastenpyörän apupyöriä (ihanan monimutkaista, eikö totta!), huomasin yhtäkkiä raivaavani myös siellä. Tunteettomasti raivasin pois valtavan kasan ikivanhoja liinavaatteita jostain yhteiselomme alkumetreiltä.
Ja sain luonnollisesti sen jälkeen tunnontuskia: siellä oli anopin kotitalouskoulussa askartelemia ihanan kuuskytlukuisia kylpypyyhkeitä: vihreää froteeta oransseilla pitseillä.
Myös muuta turhaa sälää ja roipetta, joukossa mm. tyhjä äitiyspakkauslaatikko, päätyi epäonnisten tavaroiden listoille.
(älkää edes kysykö, miksi olen säilyttänyt sen laatikon!)
(no hyvä on, siltä varalta, että olisimme lähiaikoina muuttaneet; siihen mahtuu paljon kaikenlaista tavaraa!)

Lauantaina myös poistin Pikkusiskon pikkupyörästä apupyörät.
Ja laitoin ne takaisin.
Vain poistaakseni ne uudestaan sunnuntaina.
Jotta saisin laittaa ne takaisin.
Kimuli on hiuksenmitan päässä uudesta taidosta, mutta kun vauhtia tarvitaan, hän luottaa vielä apupyöriin enemmän kuin hiki hatussa juoksevaan äitiinsä.
Nähtävästi kuljen loppukesän jakoavain taskussani.

Hepuli jatkui vielä sunnuntainakin: sekä keittiön että olohuoneen ikkunasta näkee nykyään ulos.
Luultavasti tosin vain hetkellisesti, siitä pitävät huolta kolmet tahmaiset käpälät ja kahdet kähmäiset tassut. Sekä lapsista ja kissoista ne, joilla on pakkomielteenä myös nuolla ikkunoita.
Parveke on melkein kesäkunnossa - vielä on hankittava yksi tuoli (mitä oikein olen ajatellut, kun tuoleja hankittiin: että yksi meistä liittyy istumattomien lahkoon?) ja uudet mukavat pehmusteet tuoleihin. Mikään viherpeukalo en ole, ja siitäkin vähästä vihreästä jonka kotiin kannan, pitävät yleensä kissat huolta - mutta ehkä jotain pientä vihreätä kesähuoneeseen kuitenkin?
Olemme ristineet parvekkeen kesämökiksi.
Kimulit haluavat usein syödä mökillä.

**

Jaa-ha, mittansa se on omallakehullakin.
Työhön taas!

Ajatukseni ovat Isoveljen kummisedän luona: vauva on kuulemma syntymäisillään. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

...olin ajatellut, että lähdemme lakittautumaan ja maailmalle vaeltelemaan vapun kunniaksi. Eipä tarvinnut: Isoveli halusi mennä pihalle kavereiden kanssa, kimuleilla ei ollut mitään väliä ja hraHakkarainen halusi juoda mamman tekemää simaa.
Improvisoimme siis vappukekkerit naapuripihaan: hraHakkarainen haki mamman simaa - joka ei tosin ollut aivan valmista juotavaksi - minä paistaa pätkäytin sammiollisen munkkeja ja Pomppivat toivat juustoja ja juomia omasta kaapistaan. Meillä oli (kuinkas sattuikaan!) pullo kuohuvaa kylmässä, joten johan siitä saatiin kunnon kemut aikaan.
Naperot pelasivat tohkeissaan palloa, Pikkusisko pyöräili ympäri pihaa, me aikuiset (Pomppivat ja muutama muu naapuri) paransimme maailmaa ja yritimme puolisilmällä vahtia lapsia.
Vietämme niin paljon aikaa naapuripihassa, etteivät kaikki talon vakiasukkaat edes tiedä, ettemme oikeasti asu siellä.
Lähiö on oikeasti aivan kuollut vappuna. Oli hiirenhiljaista.
Kun kotiuduimme lähellä lasten nukkumaanmenoaikaa, ainoa ääni oli lähipihassa järjestetty grillijuhla: lapset pelasivat palloa ja aikuiset paransivat maailmaa.
Huhut kertoivat että lähiön pubissa oli naamiaiset ja karaoke: näkö- tai kuulohavaintoja asiasta ei ole.

Eilen jatkoimme vielä kerran Isoveljen synttäreiden viettoa. Vappuaatosta jäi munkkeja, leivoin tylsän kermakakun ja juhlimme suunnilleen samalla kokoonpanolla kuin vapunaattonakin.
Isoveljen toinen kummisetä puolisoineen tuli käymään: vauva syntyy lähiviikkoina.
Olin niiiin kateellinen. (hyi! kateus on niin matalamielinen tunne!) Haluaisin niin vielä kerran...en välttämättä edes sitä lapsukaista, haluaisin vain hautoa vielä kerran. (*jättiläishuokaus*)

Seuraavaksi vuorossa Isosiskon synttärit. Jääkaapin oveen on teipattu lappu juhlan tarjoilusta: "karkia, sipsi, käretortu, suklaa kaku"
Merkitäänkö liivate karkkeihin aina sanalla liivate, vai voiko se esiintyä myös E-koodilla?
...näitä monikulttuurisen asuma-alueen ikuisuuskysymyksiä. Kun ei muista niin ei muista.
Sen kyllä muistan että Isosiskon synttäreille viime vuonna ilmoittautui yksi, joka ei syönyt veriruokia. (mitä ihmettä muut oikein tarjoilevat lastenkutsuilla? minä yleensä kakkua ja karkkia. Ruokaa en koskaan! En ainakaan verilettuja. En tarjoile niitä muutenkaan koskaan.)

*

Kimulit joutuivat varahoitoon tänään: omassa päiväkodissa on kehittämispäivä, lapset kehotettiin pitämään kotona. Pakottavista syistä järjestettiin varahoito toiseen päiväkotiin.
Kyllä sitä itkettiin eilen, ja aamullakin.
Mutta minkäs mahdat, vuoden kiireisintä aikaa täällä.
Hommat tältä päivältä onneksi suurin piirtein tehtynä jo.
Ja turvallisella mielellä sinne typykät vein: tätinä kun oli tuttu täti vanhasta pikkupäiväkodista.

*

jaaha - kevään suuri juhlapäivä lähestyy. Vai onko se jo täällä?
TOP-3 inhokkijuhlani ovat, ihan vain ohimennen sanoen: Uusi vuosi, Vappu ja Juhannus. Pakkoilonpito on jollain tavalla raivostuttavaa.

**

Isosisko joutui/pääsi/päätyi eilen kouluvalmiuden ryhmätestiin. (entinen koulukypsyystesti)
Tarhantäti soitti juuri kun olin raivopäänä polkemassa töihin, että saavatko testata.
Mitään erityistä syytä testaukseen ei ole, eikä ollut, eikä edes epäilty, testi tehtiin jollekin toiselle lapselle, ja kun kyseessä on ryhmätesti, tarvittiin siis ryhmä.
Isosisko oli se ryhmä.
Oli ollut kuulemma hauskaa, koska heillä oli ollut "korvat auki -koulu", ja tehtävät olivat olleet hauskoja.
Onnellinen on hän, joka ei tiedä tulleensa käyrille asetetuksi.

*

Isoveljelle vajaa kuukausi sitten hankitut tossut alkavat jo osoittaa lahoamisen merkkejä. Ja kun tietää sekä minun että pojan yleisen ja yhtäläisen vastahankaisuuden kenkäkauppoihin, vaatii tämä erityistä psyykkausta.
Vakuumipakkasin tossut niin ilmatiiviisti kuin osasin, mutta silti tuntuu siltä että ympärilläni leijuu keväisen metsän ja pienen pojan rehevä maanläheinen tuoksu.
Yritän mennä natisemaan tänään.
Tossut olivat kohtuullisen arvokkaat ja hyvää merkkiä, ei mitään tusinatavaraa. Saisivat ne nyt vähän pidempään kestää kuin kolme viikkoa.
Isoveli lähti kouluun sandaaleissa, vaikka hommasin näppituntumalla myös varalenkkarit pojalle.
Samalla sai Isosisko ne kauan hinkumansa nauhakengät (oletettavasti kertakäyttöiset), ja Pikkusisko sandaalit.

*

UPM lupasi kotiuttamisen tänään jo yhdeksi ja pohdiskeli vielä visiittiä simansärvintään.
Olen ilmeisesti saanut anteeksi sen, että puljun tiedotusvastaavana pukkasin maailmalle tiedotteita, ja hän joutuu nyt lehdistön valokiilaan.
Löysin hyvän kärjen jutulleni: hätinä oli tiedote luiskahtanut bittiavaruuteen kun jo ensimmäinen media otti yhteyttä.
UPM oli jokseenkin hämmentynyt: "miten ne voi tietää tästä asiasta, ja vielä kysellä siitä multa?"
Tunnustin, että asialla olin minä, ja huomautin, että olin kyllä kertonut etukäteen laittavani tiedotteen - kärjen hoksasin tosin vasta kirjoittaessani.
UPM ei ollut kovinkaan riemastunut kun esittelin tiedotussuunnitelmani - joka on itse asiassa koko ajan ollut melkoisen näkyvillä ilmoitustaulullani. Vihjaisin, että kaikista näistä tiedotetaan ja toivottavasti myös tulee juttua. "täytyy vissiin mennä parturiin", se ärisi ja meni myös. Nyt se on klani.
UPM epäili myös että tämä on halpamainen vastaiskuni siitä, että hän jätti minut yksin Hanskamiesvastuuseen.
Ilmoitin, että Hanskakosto on oleva paljon hirveämpi.

*

Yritän nyt vapun kunniaksi tavoittaa jonkin riemullisen työväenlaulun, jota voisin täällä hoilata. Kwaijoen silta ei ilmeisesti tule kysymykseen, mutta miten olisi "Lenin-setä asuu Venäjällä" vai otetaanko suosiolla "Työn orjat sorron yöstä nouskaa"?
Pohdiskelen, lähdemmekö naperolauman kanssa illansuussa lakittautumaan, vai luumuilemmeko kotipihassa niin kuin aiempina vuosina.
Mulla ei kyllä ole edes sitä pakollista vaaleata trenssiä, ja haalariin olen liian vanha.

Työrintamalla pitää priorisoida: kumpi kahdesta on tärkeämpi?

olen tänään lähdössä Pääverkostoitujen toimintatapaamiseen, eikun Verkostotoimijoiden päätapaamiseen, vai oliko se sittenkin Päätoimijoiden verkostoitumistapaamiseen. Oli mikä oli, sinne olen menossa, joten polkkati-polkkaan jo nyt.
(koska ihmisen on pakko polkata vaikka sen oikeasti pitäisi väsätä tiedotteita, kielenhuoltaa UPM:n kirjelmiä ja nakutella ja kaikkea sensellaista toisarvoista)

Isosiskolla on kohta synttärit: tähän mennessä hän on halunnut järjestää prinsessa-, noita-, naamiais- ja ihantavalliskutsut, on halunnut kutsua kaikki eskarin tytöt, ei ketään eskarin tyttöä, ja joitakin eskarin tytöistä.
Jostain syystä en ole ihan vielä kirjoittanut kutsuja tai lyönyt päivämäärää lukkoon.

*

Pyöräilen nykyään. Tai vihdoin.
Kummallista - ihan kuin Nopeahuolen vaihteisto olisi kokenut ihmeparanemisen.
Voiko pyörän vaihteisto talven aikana unohtaa miten toimitaan?
Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että joillakin aparaateilla on alkeellinen sielu, ja useimmat niistä aparaateista suhtautuvat humanisteihin karsaasti.
Vaihteisto alkoi toimia melko pian sen jälkeen kun uhkailin vaihtaa Nopeahuolen parempaan pyörään.

Pyöräily on tilanteesta riippuen joko ihanaa tai kamalaa.
Kamalaa se on vastatuulessa ja ylämäessä ja varsinkin silloin kun on sekä ja että.
Kamalaa se on myös silloin kun alkaa muistella kaikkia sellaisia sattumuksia elämässään, jotka mieluummin unohtaisi, ja joita tulee aivan tulvimalla päähän juuri silloin kun polkee ylämäessä vastatuuleen.

Ihanaa pyöräily on alamäessä, myötätuulessa ja silloin kun on sekä ja että.
Parhaimmillaan pyöräily on riemullista ja rentouttavaa sisäistä hartaudenharjoitusta, tutut rakkaat laulut soivat hiljaisesti sielussa, pyörä kulkee, mieli lepää ja keho tekee työtä.
Osaisinpa maalata lintujen laulun, sen kuinka maisema tulee keväällä täydeksi.

*

Ei juukelis, pakko tehdä sitä, mitä tulin tänne tekemään.
Niitä töitä

Hanskamies has just left the building... ihan pikaisesti vaan: pari tuntia, kolme pullaa, kolme kakunpalaa ja kolme kahvikupillista.
Ja tuliko asiasta sen valmiimpaa?

**

Pikkuinen poikaseni täyttää tänään 9 vuotta.
YHDEKSÄN VUOTTA!
Yritimme aamulla muistella mitä yhdeksän vuotta sitten tapahtui. Emme oikein muistaneet, emme ihan kaikkea. Keväiset tapahtumat sekoittuvat toisiinsa: mitä tapahtui yhdeksän vuotta sitten, mitä seitsemän? Kuka meni ja minne, kuka tuli ja mistä?
Sen muistan kuinka pieni lämmin rämpivä nostettiin kainalooni, kuinka työläästi hän nosti huojuvaa päätään ja katsoi tarkasti ikiviisailla vauvansilmillään. Isänsä näköinen pikkuihminen.
Nyt silmät ovat mutaisen joen väriset, tukka karhunpennunkarhea, hampaat harvat ja suu leveässä virneessä.
Juhlimme jo eilen, Isoveli kävi halaamassa kaikki vieraat, oli kaikin puolin iloinen juhliinsa ja tyytyväinen antiin: polkupyörä on jo melkein kasassa!

*

Itse olin lauantaina pääkaupungissa virkistäytymässä, ihan mukava päivä. Messut eivät kyllä vastanneet odotuksiani, mutta tulipahan käytyä.
Lapset olivat olleet melkein koko päivän ulkona.

*

voi rähnä, kämmäsin juuri kopiokoneen kanssa oikein kunnolla. Voi rähnä!

aivan tokkurassa: eilen illalla oli jokakeväinen herrakerhon suurtapahtuma. Väsäsin koko päivän powerpointia, illalla istuin viisaan näköisenä naksuttelemassa dioja menemään.
Olo oli kuin Tarmo Mannilla jäähyväisnäytöksessään. Istuin vain ja hymyilin arvoituksellisesti.
Herrakerho suoriutui osuudestaan tavanomaisen takeltelevasti. Itserakkaasti väitän, että olisin hoitanut homman huomattavasti paremmin, vaikka itse asiaa en välttämättä niin perinpohjaisesti hallitsekaan.
Käsky kävi vielä istua kuuntelemassa illan pääpuhujakin, ja tehdä asiasta muistiinpanot.
Puhuja oli hyvä: energinen ja innostava, asiaa hankaloitti ainoastaan tulkki, joka tulkkasi mitä tykkäsi ja miten tykkäsi, eikä ollut ollenkaan niin innostava ja energinen.
Nyt pitäisi sitten varsinaisten töiden lisäksi (joita teen, kuten huomaatte, varsin ahkerasti ja hellittämättömällä innolla) askarrella tiivistelmä eilisen annista. Muistiinpanoni ovat puoliksi suomea, puoliksi englantia. Korviini jäi soimaan pääpuhujan ihanasti skoonelaisella aksentilla ääntämä "invoooolvd" ("make them invoooooolvd")

*

HraHakkarainen oli tunnistettu ja tunnustettu eilen. Oli ollut jossain kokouksessa ja istunut jonkun oman alansa ylipääsuperjehun vieressä. Ylipääsuperjehu oli kysynyt: "no, mistäs sinä sitten tulet?", hraHakkarainen oli vastannut oman osastonsa ja ylipääsuperjehu oli sanonut: "ai sinä olet se hraHakkarainen, no sinusta olenkin kuullut pelkkää hyvää."
Oli meinaan aika muikea hraHakkarainen tällaisen tunnustuksen jälkeen.
Minä se vaan olen ikävä ihminen. (*syvä itsesäälivä huokaus*)

*

En ole vielä toipunut virkistyspäivän kohteen aiheuttamasta traumasta. Yritin usuttaa hraHakkaraisen puolestani virkistymään.
Se ei kuulemma voi.
(viime vuonna se kyllä voi!)
Harjoittelen kannustuslauluja, jotka käsittääkseni menevät jotakuinkin näin: "oooeeeee, oooeeee, oooeee-ooeee-oooeeee"

*

Lauantaina Helsinkiin henkilökohtaiselle virkistäytymispäivälle. Pääsin kohtuuhintaiseen kimppaan mukaan: matkat ja lippu maltillisilla taksoilla ja hraHakkarainen vielä jonain heikkona hetkenään oikein yllytti että mene vaan. No, minähän menen.
Jos ei muuta antia, niin voin ainakin nukkua matkat mennen-tullen.
Koska olen kimpan ainoa ulkopuolinen, ei ole edes sosiaalisia velvoitteita.
Mutta siellä nähdään, nykäise hihasta kun kuljet ohi!

*

Ei ne työt tekemättä lopu.